maanantai 1. helmikuuta 2016

Oma koti kullan kallis


On varmaan korkee aika kertoo, että reissu on tullut päätökseen. Järkkäsin kaikille pikkuyllätyksen ja tulin kotiin maanataiaamuna 18.1. Äiti meinas pyörtyä, kun ilmestysin keittiöön, mutta pääasia, että yllätys meni viimesen päälle. 


Mulla oli Norwegianin lento Bangkokista Oslon kautta ja voin kertoo, että reissukamoissa koneesta kylmään putkeen pasauttaminen viiden kuukauden helteen jälkeen salpas ihan kivasti hengitystä. Nautin kyllä raikkaasta ilmasta oitis, vaikka ei Oslossa ollukaan kuin -16 astetta.


Erotuin kentällä oikein räikeesti pinkissä varustuksessani mustan toppapukukansan keskellä ja mulle meinas iskee pieni masennus palata synkkään pohjolaan. 


Kuitenkin kova koti-ikävä sai kyllä mut mieluummin ottaan nenun kohti Helsinkiä kuin Bangkokia ja kentällä vastassa oli Aino ja Kirsi ja kasa lämpimiä vaatteita. Meinasin päästää porun siinäkin kohtaa, kun mun rakas rinkkani saapui hihnalla ja mietin, että meijän seikkailu on nyt niin ohi. Saapusin tietysti flipflopeissa kentälle, koska ei uskollisia reissukavereita voinut heivata.


Helsingissä oli joku rapia 20 astetta pakkasta ja nautin oikein kovin. 


Sain vähän aikaa nauttia näistä pakkasista ennen kun tyypillisemmät talvikelit alkoi... Kaikesta huolimatta kotona on hyvä olla enkä vielä ainakaan kahden viikon jälkeen olis menossa takas. Nyt vasta ymmärsi, kuinka paljon näitä kaikkia rakkaita oli ikävä. Etenkin näitä:


Ja omaa vaatekaappia... ja hiusväriä.


Sit arki kuntoon, kuukauden päästä töihin ja uusien seikkailujen suunnitteluun. En vaihtais menneitä viittä kuukautta niin mihinkään. Joka hetki oli kokemisen arvonen kaikkien tunnemyrskyjen keskellä, opin niin älyttömästi uutta ja paljon itestänikin, kiersin viis mieletöntä maata, sain kymmeniä leimoja passien sivuille, tapasin siistejä tyyppejä, näin käsittämättömiä maisemia ja maistoin lukemattomia bissejä. Ylisanoja ei vaan voi olla liikaa.

Nyt nautiskelen vielä vähän aikaa vaan kodista ja alan sitten käydä kuvia ja videoita läpi. Teen tänne vielä jonkun pikku koonnin, mutta nyt hetken mietin vaan mun aika kivaa Suomi-elämää!


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Bye bye Bangkok

Eilinen päivä tosiaan meni altaalla loikoillen. Päivä oli pilvinen, mutta kyllä täällä siltikin tarkenee. Haettiin katukärryistä taas 1,5 eurolla nuudelimätöt ja kevätrullat. On rahan arvosia. Etenkin arvostan vege pad thaita, joka maksaa vaan 30 bahtia eli 70 senttiä!


Illalla lähdettiin vielä kerran kauniiden kynsien metsästykseen. Vaikka näillä kaduilla on kauneushoitolaa hoitolan perään, koristeellisten rakennekynsien tekeminen on suhteellisen kallista eikä hyviä tekijöitä oo helppo löytää. Kaisa olis halunnut rakennekynnet sillä samalla tekijällä, joka teki Shewa Spassa kynnet Kirsille. No, tottakai tää tekijä oli sairastunut. Aikamme koluttiin firmoja ja Kaisa otti myös kynnen geelauksen Shewa Spassa. Geelauksien tekijöitä oli, mutta ei ketään, joka osais koristella... 


Tekijä oli taitava, vaikka ei paljon puhunutkaan. Vanhojen geelauksien poisto maksoi 100 bahtia ja uudet kynnet 500 bahtia.


Kynsisession jälkeen suunnattiin jälleen ostoksille. Voitte siellä koti-Suomessa odottaa tarkoin harkittuja ja rakkaudella valittuja tuliaisia, niin pitkä prosessi tää on ollut. Oltiin tosin melko ripeitä tällä kertaa, koska osattiin tehdä täsmäiskuja tinkauksen edessä heikkoina oleviin myyjiin. Hintataso täällä ei mun mielestä oo enää niin mahdottoman edullinen laatuun nähden. T-paitoja ja housuja saa neljästä eurosta ylöspäin, huppareita 10-20e, laukkuja 15-20e... Harvon edes se puolet pyydetystä hinnasta pois toteutuu, koska täällä myyjät jättää herkästi myymättä eikä vaan lähde tinkaamiseen mukaan. Täällä on myyjät monesti myös niin töykeitä, että tekee jo senkin puolesta mieli vaihtaa kojua.


Kun saatiin ostokset tehtyä, sännättiin viimeisen illan ehtoolliselle tietysti intialaiseen. Rambuttri-kadulla on Taj Mahal-rafla, jossa annokset oli noin 100 bahtia edullisemmat kuin Krabilla. Otettiin garlic naanien lisäks paneer tikka masala, chicken tikka masala ja butter masala ja juomat, teki yhteensä 15 euroa. Ja taivaallista oli!


Masu täynnä ruokaa suunnattiin jälleen yhteen hoitolaan. Markus ja Kaisa otti elämänsä ensimmäiset thaihieronnat Parin-hoitolassa. Tunnin hieronta maksoi 250 bahtia ja oli kuulemma joka latin arvoista runnomista. Koska oon hieronnoissa niin oksennusherkkä, valitsin pedikyyrin. 200 bahtin hoitoon kuului lakkaus ja raspaus. Jälki oli hyvää.


Rentoutuneet reissaajat kävi vielä juomassa yhdet Changit Khao Sanin lauantai-illan vilinässä. Hullu katu, hullu meininki.


Kello oli yli puolen yön, kun tultiin hotellille tulosteleen lentolippuja ja pakkaileen rinkkoja. Rikka Inn oli kelpo majapaikka eikä meluisan kadun äänet ainakan meidän kolmannen kerroksen huoneeseen häiriöksi kantanut. Sijainti on muutenkin hyvä, kun kaikki tapahtuma on ovesta ulos astuttaessa edessä. Ymmärrän tietysti, ettei kaikki sitä arvosta.


Aamuyöllä kello soitti neljältä, koska mun lento lähti yhdeksältä ja haluttiin ehtiä ensimmäiseen kello kuuden airport linkkiin. Muutaman tunnin yöunilla pompattiin pystyyn ja heitettiin rinkat selkään. Markuksen ja Kaisan Suomen lennon piti lähtee myös yhdeksältä, mutta Finnairin lento oli jostain syystä kolme tuntia myöhässä. Mun onneks ne lähti silti mun kanssa samaan aikaan kentälle!


Khao Sanilla oli vieläkin bileet käynnissä ja taksit pyysi 300 bahtia ja tuktukin 150 bahtia kyydistä Phaya Thain asemalle. Käveltiin ison tien varteen ja saatiin mittaritaksi. Odoteltiin tovi ensimmäistä junaa ja suhattiin lentokentälle Subway-aamupalalle (joka tällä kertaa oli iso pettymys).



Tiet eroo vielä hetkeksi, mutta kohta nähdään taas! Mää nouse ny koneeseen kohti Myanmaris ja toivon, että nuoren parin odotusaika kentällä menee sutjakkaasti!


lauantai 16. tammikuuta 2016

Bangkok aina vaan

Voi juku, itkuherkkä neiti täällä! Kaks kuukautta on mennyt niin nopeeta ja huomenna otetaan suunta lentokentälle. Nuori pari ottaa suunnan kohti kylmää Suomea ja mä lennän Myanmariin. En voi käsittää tätä ajan kulua!


Eilinen päivä vietettiin hotellin kattopoolilla. Täällä on semmonen 35 astetta lämmintä niin viilee allas teki aika poikaa. Rikka Innin allasalue on pieni, mutta ihan siisti ja siellä on suht paljon aurinkotuoleja. Siellä toimii myös ravintolahintoihin nähden suhteellisen sopuhintanen allasbaari.


Illalla lähdettiin viimeisteleen Kaisan tuliaisostoksia Khao Sanin kojuihin ja käytiin tietysti Magic Maxilla syömässä. Mä kävin ottamassa uudet geelaukset kynsiin Darin-kauneushoitolassa Rambuttri-kadulla. Valitsin mestan ihan hinnan puolesta ja siitä, että vanhojen geelien poisto kuului hintaan. Shellac-geeli olis maksanut 800 bahtia, mutta thaiversion sai 600 bahtilla. Halusin kolmea eri väriä ja mulle luvattiin ne tohon hintaan. Sitten joku pikkupomo tuli kertomaan, että maksimissaan kaks väriä sisältyy hintaan, mutta tekivät kuitenkin mun toiveen mukaan, koska oli luvanneet.


Kambodzalainen neiti teki huolellista ja perusteellista jälkeä. Samaan syssyyn sain vielä manikyyrin, vaikka yleensä se ei kyllä kuulu hintaan. Henkilökunta paikasda on mukavaa, hiukan pikkutärkeetä pikkupomoa lukuunottamatta. Paikka on iso, siisti ja tyylikäs. Kävin siellä syksyllä ripsihuollossa, mutta siinä niillä olinvähän kehittämistä.

Sen jälkeen mä menin vanhana ja väsyneenä nukkumaan ja nuori pari lähti kiertään Khao Sanin yöklubeja. Kadulla on ainakin kolme-neljä klubia, mutta hinnottelu on todellakin överiä. Esimerkiks myöhäsimpään auki olevaan Cliffiin on sisäänpääsy 100 bahtia ja pieni bisse maksaa 200 bahtia (5€). Beach club on tyylikäs ja sisäänpääsy on ilmainen. Paikka toimittaa myös hienomman ravintolan virkaa. Bisse on 90 bahtia. The Club maksoi 150 bahtia ja sisälsi minkä tahansa Vacardin juomam. Paikassa oli pirusti sakkia, mutta ehkä kymmenen länkkyä, jotka kaikki tappeli keskenään. Paikassa musiikki vaihtelee viikonpäivien mukaan ja me missattiin teknotorstai! Toki näiden lisäks Khao Sanilla on raflaa raflan perään, jotka luukuttaa kilpaa musiikkia ja älämölö on korvia hivelevä. Pääosin kaikki menee kiinni kahden kieppeillä.


Nyt aamupalan kautta viimeisen allaspäivän viettoon Bangkokin auringon alla! Palaillaan!



torstai 14. tammikuuta 2016

Bangkok once again

Bussi jätti meidät Khao Sanin alueelle, tutuille kolikkomuseon huudeille tiistaiaamuna viiden aikaan. Käppäiltiin sieltä C.H. Guesthouseen, joka sijaitsee Khao Sanin toisessa päässä. Varattiin sieltä kaks huonetta kahdeks yöks yhdeksällä eurolla per naama. Guesthouse on ehkä habitukseltaan kummallisin, missä oon reissuillani ollut. Huoneen seinät oli pinkit, pesuhuone oli kirjaimellisesti integroitu huoneeseen (eli välissä vaan pieni seinäke ja suihkuverho, huoneissa oli Autot-petivaatteet ja semmosta hauskaa. Netti toimi melko hyvin huoneessakin ja ilmastointi oli tehokas, joskin valutti kaikki vedet mun rinkkaan viimeisenä yönä. C.H:ssa on mukava henkilökunta ja (haiseva, mutta lepposa) iso "vahtikoira". Aamupalaan kuuluu paahtoleipää, kahvia, muroja ja hedelmiä. Ihan kelpo muutamaks yöks.


Otettiin aamusella pienet torkut ja Kirsi, Markus ja Kaisa lähti kierteleen MBK:ta ja Siamin ostoskeskuksia. Olin väsynyt ja rahaton eikä rinkassakaan ole tilaa, niin jäin nukkumaan hotellille. Kävin syömässä meijän lempparissa eli Bangkokin varmasti parhaassa muovituolipaikassa, magic thaifood by Max vai mikä lienee. Rambuttrilla, Sleepwhitinn-hotellia vastapäätä. Ruuat maksaa sen 50 bahtia eli reilun euron.


Muiden ostosreissu oli kaikin puolin ollut hyvä ja ne meni vielä kattomaan China townin meiningin, kun aurinko laski. Olivat yhtä mieltä mun kanssa siitä, että Bangkokin China townissa on todellakin fiilistä illalla, kun kaikki myyjät levittäytyy ympäriinsä. Ja jälleen kerran MBK:n taksisständiltä saatu kuski oli vetänyt jotain muutakin kun pulkkaa, ja nää olikin hypännyt kesken matkaa pois ja otti loppumatkaks tuktukin. Traumatisoivin taksiständi ever seen.



Mango sticky rice

Illalla käytiin yhdessä syömässä, mutta uni kyllä voitti aika pian. Lähdettiin seuraavana aamuna vähän ennen puolta päivää päämäärättömälle city tourille jalkaisin. Käveltiin Khao Sanilta ensin kuninkaanpalatsille ja puistoon. Meillä ei ollut aiettakaan maksaa 500 bahtia sisäänpääsyä sinne turistihelvettiin, mutta Kirsi ja Kaisa halus vaan nähdä mestan.


Palatsin liepeillä todella kannattaa olla valppaana, koska jälleen huijausyritykset toistu. Klassisin on, että tullaan avuliaina kertomaan, ettei palatsi ole tänään kissan kaiman koiran ristiäisistä johtuen auki ennen iltapäivää. Sitten suositellaan jotain kivoja temppeleitä, joihin pääsis ilmaseks, kun ottaa "hallituksen ylläpitämän tuktukin". Sitten kas kummaa paikalle kaartaakin kohta juur semmonen ja kuski on enemmän kuin ilmetty avulias isänsä. Sitten kun sanot thanks but no thanks, kuulet perääs, mimmonen idiootti olet, kun et halua nähdä maata, että jäisit kotiin. Mutta tosiaan... Palatsin aukioloajat voi tarkistaa netistä. Eikä täällä ole joka päivä hallitusvierailuja ja buddhalaisia uusiavuosia. Eikä ilotulista puistossa.


Palatsin liepeillä oli karmee ruuhka ja haluttiin vaan äkkiä pois sieltä pitkiä housuja ja paitoja palatsivieraille kauppavien puotipuksujen helvetistä. Jatkettiin matkaa joen rantaan kattomaan Wat Arun jortaanin yli. Wat Arunille pääsee 3 bahtia maksavalla jokilautalla ja sisäänpääsy on 100 bahtia. Vesibussit on varmaan nopein ja edullisin tapa liikkua kaupungissa ruuhka-aikaan, mutta me tällä kertaa semmosta tarvittu. Me tyydyttiin myös tähyilemään kaupungin maamerkkiä vaan joen yli. Vinkkinä, että pimeellä näkymä on paljon upeampi.


Jatkettiin kävellen matkaa Yodpiman river walkille, joka on moderni kauppakuja joen varrella. Paikassa ei oo juuri muuta kuin kalliita ravintoloita ja muutama pikkuputiikki. Nyt siellä kuvattiin myös jotain paikallista saippuaoopperaa, mutta luulen, että näiden hikisten turistien suhaaminen kameran edessä ei päädy eetteriin.



Lähdettiin etsimään tuktukia, joka olis heittänyt meidät Golden mountainille ja sieltä China Townissa sijaitsevalle Golden Buddhalle ja sitten Khao Sanille. Sovittiin kuskin kanssa yhteishinnaksi 200 bahtia ja mietittiin, kuinka se niin halvalla meni. Lopulta se vei meidät Golden Buddhalle 10 minuutin ajomatkan päähän eikä sitten enää puhunutkaan englantia. Kallis reissu tuli tosta matkasta, mutta tää on Thaimaa, hymyjen maa. Saamari.


Olin niin tuohtunut tästäkin silmään pissimisestä, etten maksanut itseäni Golden Buddhalle, vaikka hinta on vain 40 Bahtia. Museon kanssa hinta olis 120 bahtia. Huiveja olkapäiden ja polvien peittämiseen saa vuokrata 20 bahtilla 100 bahtin deposittia vastaan. Oon nähnyt reissulla niin paljon kultasia ja hopeita ja betonisia ja pahvisia buddhapatsaita, etten enää viittinyt. Kirsille ja Kaisalle tää oli ensimmäinen ja ne sanoi, että patsasta siistimpää oli seurata rukoilevia ihmisiä. Mutta kuulemma 40 bahtin eli euron arvoinen paikka.


Kello oli jo paljon ja Golden mountain sulkeutui viideltä niin otettiin sitten vaan 25 bahtilla per nenu tuktuk Khao Sanille. Tommoseen pieneen mopotuktukiin neljän aikuisen ihmisen ahtaaminen on muuten aika tetristä.


Jotain kuvia vielä kävelyn varrelta (en tiiä, miks nää yhtäkkiä on osa näin huonolaatusia (tai tiän kyllä, surkee iPhone, ostakaa pois)):









Hotellilla käytiin suihkussa ja lähdettiin viettämään Kirsin viimeistä iltaa. Käytiin ottamassa sille geelikynnet Shewa Spa -paikassa 1000 bahtin hintaan. Halvimmillaan geelauksen saa siellä ja monessa muussakin paikassa 500 bahtilla, mutta vanhojen poisto ja koristeet maksaa enemmän. Kirsin kohdalla työn jälki ainakin oli hyvää.


Käytiin syömässä pitsaa, purilaista ja calzonee paikassa, jonka nimi unohtui totaaliseati. Rambuttri roadilla eli Khao Sanin viereisellä kadulla on paljon eri hintasia ja ihan hyviä rafloja anycase. Parhaita on tietysti paikallista safkaa tarjoovat muovituolimestat ja safkakärryt.



Aamulla kello soitti ennen kukonlaulua jämptisti viideltä. Pompattiin kaikki pystyyn ja lähdettiin saattamaan Kirsi kotimatkalle. Tehtiin tuttu ja turvallinen reittivalinta: mittaritaksi Phaya Thain Airport link -asemalle (60-80 bahtia riippuen liikenteestä) ja siitä jokainen osti junalipun 45 bahtilla ja sännättiin junaan. Airport linkillä reissu menee noin puolessa tunnissa. Heipat lentokentällä ja suunnattiin samalla kaavalla takaisin Khao Sanille. Mä viihdyn kaaostien kaaoksessa, mutta iso miinuspuoli on kyllä se, ettei sinne pääse junilla lähellekään.


Käytiin välttävän arvosanan saavalla aamupalalla Lucky-baarissa Khao Sanilla ja nähtiin kaupan päällisiks rotta. Nekin on Khao Sanin huono puoli, varsinkin öisin, kun kaikki roskakasat seisoo kaduilla. Kirsi kuvaili Khao Sanin aluetta kyllä hyvin, että jos ei muuta niin kaikkia outouksia kyllä näkee (ja kuulee). Monkey blowjobia ei sentään enää tarjota miehille joka käänteessä, toisin kuin pingpong show'ta. Kaikki syötävät skorpioneista lähtien on kuitenkin suosiossa, mutta siinäkin ehkä erikoisimpia on ne omalaatuiset myyjät. Tän viikon erikoisuus on ollut thaikkunainen, joka on pukeutunut toppavarustukseen ja valellut itsensä yltäpäältä talkilla. Hän esittää mielestään talvisia tansseja pikkumankan musiikin tahdissa. En oo aivan varma, onko tää mun teksti paras myyntipuhe mestalle.


Jäätiin sinne kuitenkin edelleen. Vaihdettiin vähän parempaa Seppälää päälle (no ei todellakaan vaihdettu) ja bookattiin kunnon hotellista huone. Markuksen ja Kaisan viimeisten kolmen yön kunniaksi haluttiin hotelli, jossa on tyyliä ja etenkin kattopooli. Rikka Innissä saatiin kahden hengen deluxehuone 18 euron hintaan per naama per yö. Rikka Inn sijaistee ihan Khao Sanin keskellä, mutta saa nähdä, miten siellä vaikuttaa melusaaste yöuniin. Mun uniin ei tietenkään mitenkään, mutta muista en tiedä.



Heitettiin kamat hotellille ja otettiin taksi MBK:lle. Nuoren parin tuliaisostokset oli vieläkin vähän kesken, joten lähdettiin niitä metsästämään. Kerta toisensa jälkeen hyväks havaitun ilmasen vinkin annan mittaritaksin saamisesta Bangkokissa: vihreäkeltainen auto ja vanhempi kuljettaja niin kyydin saaminen mittarilla on noin 99 prosenttisesti todennäkösempää. Pinkit taksit kannattaa kiertää niin kaukaa kuin katu antaa myöden.


Alotettiin ostokset mun himoitsemalla Subilla, vaikka olin vannonut, etten enää Thaikuissa Suvarnabhumia lukuunottamatta käy Subissa. Ne on lähtökohtaisesti niin surkeita ja niin oli tämäkin. Ei jatkoon. Malesiassa sentäs joku asia on paremmin, näinkin tärkee ja ei-paikallinen kuin Subway, haha. No, sai siitä puhtia loputtomaan kiertelyyn rompsupuodista toiseen ja näky niitä ostoskassejakin kertyvän. Kokeiltiin paluumatkalla vielä kerran onnee taksiständiltä ja saatiin ihme kyllä normaalisti käyttäytyvä kuski ja mittariauto. Tuktukin pyytää 150-200 MBKlta Khao Sanille, mutta hyvällä tuutilla tinkaamalla lähtee 100 bahtia.