Erotuin kentällä oikein räikeesti pinkissä varustuksessani mustan toppapukukansan keskellä ja mulle meinas iskee pieni masennus palata synkkään pohjolaan.
Kuitenkin kova koti-ikävä sai kyllä mut mieluummin ottaan nenun kohti Helsinkiä kuin Bangkokia ja kentällä vastassa oli Aino ja Kirsi ja kasa lämpimiä vaatteita. Meinasin päästää porun siinäkin kohtaa, kun mun rakas rinkkani saapui hihnalla ja mietin, että meijän seikkailu on nyt niin ohi. Saapusin tietysti flipflopeissa kentälle, koska ei uskollisia reissukavereita voinut heivata.
Helsingissä oli joku rapia 20 astetta pakkasta ja nautin oikein kovin.
Sain vähän aikaa nauttia näistä pakkasista ennen kun tyypillisemmät talvikelit alkoi... Kaikesta huolimatta kotona on hyvä olla enkä vielä ainakaan kahden viikon jälkeen olis menossa takas. Nyt vasta ymmärsi, kuinka paljon näitä kaikkia rakkaita oli ikävä. Etenkin näitä:
Ja omaa vaatekaappia... ja hiusväriä.
Sit arki kuntoon, kuukauden päästä töihin ja uusien seikkailujen suunnitteluun. En vaihtais menneitä viittä kuukautta niin mihinkään. Joka hetki oli kokemisen arvonen kaikkien tunnemyrskyjen keskellä, opin niin älyttömästi uutta ja paljon itestänikin, kiersin viis mieletöntä maata, sain kymmeniä leimoja passien sivuille, tapasin siistejä tyyppejä, näin käsittämättömiä maisemia ja maistoin lukemattomia bissejä. Ylisanoja ei vaan voi olla liikaa.
Nyt nautiskelen vielä vähän aikaa vaan kodista ja alan sitten käydä kuvia ja videoita läpi. Teen tänne vielä jonkun pikku koonnin, mutta nyt hetken mietin vaan mun aika kivaa Suomi-elämää!
