Angkorin temppelialue

Eilen aamulla kello soitti 4:40 ja klo 5:00 hyppäsin taksiin. Otettiin suunta kohti Angkor Watin temppeliä ja auringonnousua. Sovin eilen taksikuskin kanssa, että se tulee hakeen mua. Heillä oli listalla hinnat 30 dollaria taksilla, mutta mä maksoin 17 dollaria. Tuktukit on yleisesti edullisempia, mutta kyllä se sunrise-lisän kanssa olis samoja hiponut.

Temppelialueen yksi lippu maksaa 20 dollaria ja alueella on kyllä varmasti rahan edestä näkemistä. Temppeleitä on alueella paljon. Saatavilla on myös kolmen päivän ja viikon lippuja, jos oikein haluaa asiaan perehtyä. Taksikuski pysäytti lippukopille, josta äkkiä sai lippunsa. Lippuun otetaan tosiaan valokuva eli se on henkilökohtainen.

 

Angkor Wat on siis Angkorin temppelialueella oleva valtava 1100-luvulla rakennettu temppeli. Angkor Wat on tän maan kuuluisin nähtävyys ja sen kuva on myös Kambodzan lipussa. Temppeli rakennettiin hindutemppeliks, mutta on nykyään buddhatemppeli. Se on vallihaudan ympäröimä viistorninen suhteellisen vaikuttava pytinki. Pitkät käytävät on täynnä veistoksia. Alue on iso ja vaikka siellä auringonlaskua kuvaamassa oli varmasti kymmeniä, varmaan satoja ihmisiä, temppeliä sai kiertää ylhäisessä yksinäisyydessä.

Angkor Wat on varmasti tunnetuin Angkorin alueen temppeleistä, onhan se yksi Unescon maailmanperintökohteista ja sanotaan olevan myös maailman suurin uskonnollinen rakennelma. Mun lemppari oli kuitenkin ehdottomasti Bayon, joka on hymyjen temppeli. Siellä on jokaisessa tornissa neljät hymyilevät Buddhan naamat. Se on suhteellisen pieni Angkoriin verrattuna, mutta mä vietin siellä enemmän aikaa kuin Angkor Watissa.

Mieleen jäi myös temppeli Ta Prohm, joka on iso temppelialue. Siellä luonto on näyttänyt mahtiaan ja valtavat puunjuuret on pirstaloinu osia rakennelmia, osa mukautunu kivirakennelmiin. Paljon käveltävää riittää sinnekin. Siellä on kuvattu Tomb Raider, mutta mä en ole edes koko leffaa nähnyt niin en jaksanut innostua. 

Me poikettiin matkalla monella muullakin temppelillä ja poikettiin melko paljon siitä yleisestä "pikkukierroksesta", jota kuskit täällä kauppaa. Se ottaa noin 5 tuntia riippuen siitä, kuinka paljon temppeleitä jaksaa koluta. Etenkin valokuvaajan unelma toi temppelialue on. Nää kolme isointa ja varmaan kuuluisinta jäi mun mieleen ja niissä kulutin eniten aikaa. Muiden temppeleiden nimiä en nyt muista, mutta jokainen voi kuskin kanssa suunnitella oman reittinsä. Tai vuokrata 10 dollarilla moottoroidun polkupyörän ja huristella sillä. Angkor on 6 kilometriä Siam Reapin keskustasta, itse pikkulenkki on ehkä kymmenisen kilometriä. Temppeleiden kiertäminen on raskasta, koska heti, kun aurinko nousee, on niin tuskasen kuuma. Alueella suositellaan myös pukeutumaan olat ja polvet peittäviin vaatteisiin niin kuin aktiivisillakin temppelialueilla. Tätä ei todellakaan kaikki noudata enkä nähnyt ketään käännytettävän mistään temppeliltä pois, vaikka niinkin oon kuullut tapahtuvan.

Varaa aikaa, vettä ja evästä (temppeleiden läheisyydessä on paljon ryöstöhintaisia kojuja). Lähde ajoissa niin saat nauttia tunnelmasta rauhassa, puolenpäivän aikaan temppeleille alkaa lapata busseittain sakkia. Hyvää englantia puhuvasta kuskista on paljon apua, sillä vaikka se ei kierrä temppeleillä mukana, se pystyy kertoon alueesta todella paljon. Mun väsyneeseen mieleen jäi ehkä parhaiten se, että alueella on paljon päättömiä Buddhia, koska päät on myyty Thaimaahan isoista rahoista.

Mulle alueella riitti se yks päivä ja 7 tuntia. Olin niin väsynyt, että muutama temppeli, joita suunniteltiin, jäi vielä näkemättä. Lopulta alkoi tuntua, että ne vaan toistaa toisiaan enkä jaksanut enää innostua. Mutta siltikin käymisen arvoinen alue todellakin!

Kun pääsin hostellille, lähdin huonekavereiden kanssa syömään lähellä olevaan Artilles-raflaan. Suosittelen sitä niin lämmöllä kuin ikinä voin, jos kaipaa puhdasta, terveellistä ruokaa riisimätön keskelle. Eilen söin niin innolla avokadotoastin, ettei mulla oo siitä kuvaa, mutta tänänen falafel lautanen oli vähintään yhtä hyvä. Ja voimamehuu!

Muuten loppupäivä meni viiden tunnin päikkäreillä, välillä kävin syömässä ja palasin yöunille. Tänään saan nauttia omasta ajasta ja yksinäisyydestä, kun kaikki muut tytöt lähti aamusta jo Angkoriin. Hiljaisuus ja rauha aamusta asti 14 hengen dormissa on luksusta. Nyt kaupunkia kierteleen!

Siem Reap

Siem Reap on suosittu Angkor Watin vierailijoiden majapaikkana, vaikka ensipurasun jälkeen tää on muutenkin suhteellisen viehättävä kaupunki. Vaikka mä käsitin, että tää on melko tavalla turismin tarpeisiin vastaava kylä, hienojen hotellien määrä yllätti mut silti. On täällä budjettimajoitustakin toki todellakin valittavaksi asti.

Kambodzalaisista suurin osa on khmerejä ja khmer on myös tän maan virallinen kieli. Kuulostaa thailta kovalla mongerruksella. Tää on edelleen tosi köyhä valtio. Valuutta täällä on riel, mutta ainakin turrealueilla käytetään USA:n dollareita. Vaihtorahoja tulee samassa erässä dollareita ja rielejä. Isot vaihtorahat dollareina ja "sentit" saa rieleinä niin siinä tää tyttö huutaakin sit jo apuaaaa. En todellakaan tarkista vaihtorahoja. Varsinkin kun yksi dollari on yli 4000 rieliä, pienin seteli on 100. Tää on yhtä seteliä, kun jo yhden dollarin setelit täyttää mun lompakon. 

Hintataso ainakin tässä old marketin (ihana kauppa-alue!) kieppeillä on Thaimaan hintatasoa, osittain kalliimpaakin. Esimerkiksi hedelmät myydään dollarilla sama setti kuin Thaikuissa 20 Bahtia. Toki 1$ on helpompi rahastaa kuin puolikas ja saada sitten puoli dollaria eli 2045 rieliä takaisin... 

Kaiken saman täältä saa, minkä Thaimaankin kojuista. Paljon myös ihania käsintehtyjä sisustusesineitä/koristeita. Ostin uudet aladdinpökät 4 dollarilla eli 3,5 eurolla, Thaikuissa ne oli sitä 180 Bahtia eli viitisen dollaria. Ruokaa saa paikasta riippuen aina dollarista alkaen, olut lajista riippuen puolesta dollarista alkaen, iso vesipullo kaupassa puoli dollaria.

Kiertelin päivän ympäri tota pientä keskustaa ja kävin huonekavereiden kans olusella. Oon ainakin ensimmäisen päivän viihtynyt niin hyvin, että otan pari lisäyötä Siem Reap stayhin ennen kun meen bussilla pääkaupunki Phonm Pheniin.

Ensimmäistä kertaa mua todella harmitti, ettei ollu järkkäri mukana. Oli niin ihana täysi kuu tossa kapunkia halkovan Siem Reap -joen yllä!

PS. Sekasotku seuraa mua!

Welcome to Cambodia!

Yö kentällä meni lähinnä lukiessa ja nukkuessa. Näillä Thaimaan kentillä on WiFi, mutta se toimii vaan kaks tuntia vuorokauden aikana. Niitä on täällä oikeastaan kaks, mutta toinen ei eilen toiminut mulla ja toinen pätkäs itsensä vajaan tunnin jälkeen. Kirja loppus illalla kahdeksalta ja mietin, että mitäköhän mää nyt teen yli 12 tuntia. Onneks on unenlahjoja suotu niin nukuin sikeesti aamuviiteen. Sen jälkeen katoin rinkan ruumakuntoon ja kävelin lähtöselvitykseen.

Ostin tän Siem Reapin lennon Air Asian nettisivuilta. Hinta oli vajaan 60 euroa rinkan kanssa. Kova hinta tunnin lennosta, mutta päivän bussimatkustaminen ei nyt houkuttanut. Ehdin olla vaan viikon verran Kambodzassa niin koitan maksimoida sen ajan, jos se sitten onkin niin kiehtova maa, mitä väitetään.

Tää Don Muangin kenttä on pieni ja simppeli. Samoin lähtöselvitys ja turvatarkistus kävi tosi pikaisesti. AOT (joka on käsittääkseni paikallinen Finavia) on muuten tehnyt virtapankkien suhteen säännön, en tiä onko tää muualla. Alle 20 000 mAh power bankin saa tuoda koneeseen ilman ihmeellisyyksiä. Ruumaan menevässä matkatavarassa nätä ei saa kuljettaa.

Kambodzan viisumia en hankkinut etukäteen, vaikka Kambodzan viisumin sais nykyään netistäkin ja kuulemma aika näppärästi. Ainakin iPhonella on oma sovelluskin sitä varten. Kävin ottamassa Bangkokissa 200 Bahtilla kuus passikuvaa viisumeita varten. Tosin ne kuvat on sitä luokkaa, että... No, mun haamupassikuva on vielä mallitoimistoluokkaa siihen verrattuna. Mitä sit!

Vaikka nettiviisumi olis simppeli niin oli toi lentokentällä sen hoitaminenkin varsin yksinkertaista. Koneessa jaettiin maahansaapumis- ja poistumiskorttien ja tullattavan tavaran lomakkeiden lisäks viisumihakemukset. Täytin sen koneessa (vaatii käytännössä samat tiedot kuin näiden maiden maahantulokortit). Kävelin ensimmäiseen jonoon, annoin passin, viisumihakemuksen ja dollarit ensimmäiselle sedälle. 30 päivän turistiviisumi maksoi 30 dollaria. Sitten mut siirrettiin perimmäiseen jonoon, mun passi tuli yhdeksän (9) virkamiehen läpi takaisin mun kouraan. Viisumitarra paikoillaan. Huolestusin tosin heti, kun viisumissa oli passinnumeron yks kirjain väärin ja intin sitä hermostumiseen asti viimeiseltä virkailijalta. Se hoki vaan, että it's okay, go! Toivottavasti se nyt on sitten okay. Oon sen netissä surffaillessani oppinut, että noi leimat ja viisumitarrat kannattaa aina tarkistaa ennen, kun juoksee kentältä ulos.

Passintarkastuksen jälkeen rinkka hihnalta ja miettimään kyytiä majapaikkaan. Varasin etukäteen The Living Quarters -hostellista punkan 14-hengen dormista. Hinta on 5 dollaria sisältäen aamupalan. Dormissa on suihku ja vessa. Sen verran, että kävin kamat sinne heittämässä ja suihkussa, niin vaikutti ainakin ihan rahanarvoiselta mestalta. Tosin suihku on aika onneton, mutta niin se on monessa kalleemmassakin paikkaa.

Niin siis otin lentokentän airport taxi -boksista itelleni kyydin. Mopotaksi olis maksanut 2 dollaria, mutta totesin, etten nyt ensimmäiseks halua päästä hengestäki killumalla rinkkani kans pienen aasialaisen takaritsillä. Otin sitten seittemällä dollarilla autokyydin. Nää oli ihan listahinnat enkä tiedä, mistä muualta sieltä olis kyydin saanut.

Jo lentokoneessa mietin, että mun tekee niiiiin paljon mieli raakaa sipulia (tää ihmetyttää varmasti kaikkia mun menneisyyden tuntijoita). Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun mennä lähimpään raflaan burgerille. Se siitä khmer kitchenistä. Tää maksoi kolan kans 3,5 dollaria (~130 Bahtia eli 3 euroa) ja oli hyvää.

Kambodza on siis Thaimaan itänaapuri, yli 14 miljoonan ihmisen kotimaa. Mut tänne pikavisiitille toi reppureissuklassikot tää Siam Reap ja Phnom Penh. Mulla on kurjan vähän aikaa, koska viikon päästä keskiviikkona lähden Vietnamiin kaveria vastaan. Kaverin reissuseuraks saaminen pariks viikkoa on tietty vaan positiivinen asia. Nyt ensikosketus tähän maahan ja pääseehän tänne takaisin, jos mieli tekee.

Nyt aion ottaa pikkukävelyn ympäri ämpäri, että saan jonkun käsityksen tästä kaupungista. Kerron teillekin sitten vähän enemmin kuvin... Huomenna lähden aamuviideltä taksikuskin kanssa saalistamaan auringonnousua Angkor Watin temppeleille! Odotan niiiin!

Jälleen heipat

Nyt on sanottu Ainolle heipat haikein mielin. Jännittää, miten pärjään ilman mun toista puoliskoa, luottoreissukaveria, jonka kans on menty vaaroja uhmaten läpi hurjimmistakin seikkailuista vuosien aikana (ihan vähän liiotellusti sanottuna). Nyt on vaan pärjättävä itekseen ja ootettava jälleennäkemistä viitisen kuukautta! Breaks my heart!

Kuukausi on mennyt ihan sairaan nopeeta ja toivon, että aika vähän hidastuis. Ristiriitaset fiilikset, kun toisaalta tuntuu, että kotoota lähdöstä on iäisyys ja toisaalta tuntuu, että tää aika tosiaan kiitää. No, ei auta kun elää hetkessä. En tosin väitä, etteikö tekis mieli päästä pusutteleen mun karvapalleroita tai halaan äitiä ja mummua, mutta tän ikävän vielä kestää.

Otettiin siis aamuviideltä taksi Suvarnabhumin kentälle. Taksi kustansi Soi Rambuttrilta 400 Bahtia (viimeks 300 b), alemmas ei kuski hinnassa tullut. Selitteli, että hän joutuu maksamaan 75 Bahtia tietulleja ja lentokenttäveroja. Mennessä maksoi maksulliselle moottoritielle mennessä 25 Bahtia. Muista maksuista en tiedä. Mittaria nää kauheen nihkeesti laittaa päälle lentokentälle päin mennessä, mutta mitä oon lukenut, ei sekään juur halvemmaksi käy. Silloin asiakas maksaa tullit yms.

Lentokentältä poistuessa, jos haluaa käyttää taksia, ykköskerroksesta löytyy Public Taxi. Täällä laki siis vaatis mittarin. Suvarnabhumin public taxi toimii niin, että ostat lipun. Lipusta toinen puoli menee kuskille ja toinen puoli jää sulle. Siinä on taksin koodi/numero ja puhelinnumero, johon voi tehdä valituksen, mikäli kuski ei esimerkiksi käytä sitä mittaria. Nää valitukset vaikuttaa sitten kuskien lupiin. Juur muuten taksia on vaikea saada, joten tuolla voi joutua odottamaan.

Edelleen toki edullisin ja näppärin poistuminen kentältä on sky train, jolla mekin on huristeltu. Nyt mä otin pikkutirsat kentän penkeillä, kävin syömässä ja rupesin miettimään, miten kulutan päiväni ennen yöunia Bangkokin toisella lentokentällä, Don Muangilla. Päätin lähteä kohti Future Parkia Rangsitissa. Se on jälleen yksi valtavista ostoskeskuksista, mutta sijaitsee lähellä Don Muangia. Ajattelin viettäväni päivän jossain superkosteuttavassa takkutukan hoidossa, mutta nuukuus iski. Menin Bic C:hen (iso tavaratalo) ja shoppailin kaikenlaisia seerumeita tukan taltutukseen. Vihdoinkin löysin myös kasvonaamion, joka ei valkaise ihoa.

Netistä löytyi huonosti tietoa kulkureiteistä Suvarnabhumi-Future Park, joten kirjotan nyt aasta ööhön homman, jos joku bussikyytejä kentältä joskus kaipaa. Menin infotaululle ihmettelemään ja löysin tietoa lentokentän linja-autoasemalta lähtevistä autoista. 559 oli numero, joka netin mukaan meni Future Parkiin, mutta sitä ei taulussa ollut. Taulussa oli toinen bussi, joka meni Rangsitiin ja ajattelin, että se nyt on jo lähellä. Lähdin suunnistamaan kohti ilmaisen shuttle bussin pysäkkiä, joka veisi mut bus stationille eli Public Transportation Centerille. Bussi on iso linja-auto, jonka keulassa oli iso A. Se on se, joka vie bussiasemalle, vaikka siinä suhasi vaneja ja busseja muitakin. Kysymällä tää selvis mulle, missään ei englantia lukenut.

Shuttle bussissa ei voi erehtyä, mikä on bussiasema. Busseja on ympärillä niin paljon. Anycase, pysäkki on paloaseman jälkeen, jos maamerkkejä seuraa. Linja-autoasemalla oli selkee rivi bussien numeroita kylteissä ja jokaisen alla tiski ja työntekijöitä. Jälleen taulussa ei lukenut bussia 559, mutta sen kyltti löytyi ja menin kysymään. Kymmenen minuutin päästä lähtisi vani Future Parkiin. Hinta oli 50Bahtia, kun suostuin pitää rinkan sylissä. Muuten olis ottanut toisen paikan maksun siitä. Täältä samasta paikkaa lähtee siis ns. kaukoliikenteen bussit, jos suunta on vaikka Pattayalle tai Hua Hiniin maanteiden kautta. Myös useita vaneja meni, esimerkiks Don Muangin kentälle (transferlipulla saa ilmaisen kyydin, mutta en tiedä, mistä).

Useamman satasen taksimatkaan verrattuna erittäin näppärä kyyti, mihin sitten menikään (mihin taivasjuna ei vie). Kuski maksoi tälläkin kyydillä 60 Bahtia moottoritiemaksuja. Takaisin tullessa meinasin tyytyä helppoon vaihtoehtoon ja hypätä taksiin. Pihiys iski kuitenkin siinäkin kohtaa ja jatkoin taksijonon ohi kohti tutun näköisiä minivaneja. Aavistin, että homma on näissä sama kuin tulomatkalla. Pikku haittapuoli on se, että sanaakaan (tai numeroakaan) ei ollut länkkykirjaimin. Nää ei ymmärtänyt edes sanaa airport, joten "Don Muang" oli kaikki yhteinen kieli. Mua pompotettiin vanilta vanille, kunnes löytyi se joka otti suunnan lentokentälle. Tästä Future Parkin edestä löytyy siis sekä taksit että vanit. Matka oli edelleen sen 50 b. Pari muuta kyytiin ja meisi pääsi kentälle.

Tosiaan Future Park oli valtava ostoskeskus, jossa en nähnyt yhtään länkkyä. Sain rinkkani kans kuninkaallista kohtelua ja sairaan paljon uteliaita hymyjä. Kahvilassa, jossa ei ollut pöytiintarjoilua, mulle oli ja käytiin vielä kysymässä, onko kaikki hyvin. Thaimaalaisten herttainen puoli pääsi kyllä loistoonsa. Sen jälkeen menin apteekkiin ostamaan käsidesiä ja myyjän roolia toimittanut mamma seurasi mua kuin hai laivaa ja positiivisen yllättynyt, kun ostin jotain. Ahhaha. Nyt oottelen vaan aamuista lähtöselvityksen aukeamista ja toivon, että kaikki menee suunnitellusti. Vaikka tää on Bangkokin entinen ykköskenttä, nykysin lähinnä kotimaan ja Aasian lennoille, niin noita koneita vaan vilisee tossa mun edessä. Ei mitenkään hiljanen liikenne. No, mutta palataan astialle Kambodzan puolelta!

China Town

Terkkuja _sairaan_ kuumasta Bangkokista, viimisiä viedään Thaimaassa tällä erää!

Tänään käytiin jälleen aamupalalla yhdestä niistä Soi Rambuttrilla, Green Housee melkein vastapäätä olevista muovituolipaikoista. Siellä tosiaan thairuoka plus vesi kahdelle maksaa sen 130 Bahtia. Mulla oli vaan jo ennen sapuskaa vähän huono olo ja syötyäni sain juosta oksentaan. Luulen, että se johtuu tosta malarialääkityksestä, jonka aloitin eilen. Syön doksisykliinia, koska se on halvinta ja toivon, että tää on ainoo sivuvaikutus, mikä siitä tulee. Pelkään eniten, kun on varoiteltu, että se tekee ihon auringolle herkäksi. Luotan tähän mun palamattomaan nahkaani kuin vuoreen. :D

Doksisykliinibon siis antibioottia, jota käytetään moneen vaivaan, mutta mun tapauksessa malarian estolääkkeenä. Thaimaassahan ei nää meijän kohteet ollut malaria-aluetta (täällä sitä lähinnä on ihan pohjoisessa Myanmarin rajalla ja Kambodzan rajalla), joten säästin kuukauden annoksen, kun alotan sen nyt vasta. Muutenkin Kaakois-Aasia kuuluu pienen riskin alueeseen. Doksisykliiniä pitää alkaa syödä kolme päivää ennen malaria-alueelle menoa ja kuukausi vielä sieltä poistuttua. Toisin sanoen mulla on helmikuun loppuun asti doksisykliinia messissä.

Näitähän on kolme vaihtoehtoa malarian estolääkkeeksi, joiden teho on kaikkien hyvä, erot hinnassa ja sivuvaikutuksissa. Lariamia, joka on toisiks halvimman ryhmän lääke, söin kuukauden Indonesian reissun tammikuussa - ei sivuvaikutuksia, ei malariaa. ;) Doksisykliiniä syön Doxitin-merkkisenä ja se on halvin. Sen valitsin todellakin tän reissun pituuden takia. Näihin "just to be sure" -rokotteisiin ja rohtoihin meni muutenkin sievoinen summa ennen reissua. Hepatiitti A ja B näissä kohteissa on suotava, niin kun oikeastaan missä tahansa, ne mulla jo olikin. Japanin aivokuumerokotteita laitetaan kaksi kolmen viikon välein, Ixiaro-rokotteiden yhteishinta noin 240 euroa. Lisäks otin suun kautta otettavat lavantautirokotteen (Vivotif 35e) ja kolerarokotteen (Dukoral 2 annosta 60e). Doxitinia mulla on siis viiden kuukauden annos ja se maksoi noin satasen. Toki maalaisjärki, perushygienia ja hyttysiltä suojautuminen on edelleen kaiken a ja o.

Mun ensiapu- ja lääkepussi vie varmaan puolet rinkasta. Noi yleiset hengissäpysymiseen tarvittavat rohdot (maitohappobakteerit, allergialääkkeet, särkylääkkeet yms.) ja nää malarialääkkeet, plus haavafriikin ihmisen neljät eri desinfiointiaineet, haavalaput ja kortisonirasvat. Kyllähän niitä täältäkin sais, mutta turvallisuuden tunne ennen kaikkea. :D

No jälleen, back to the point, paha olo helpotti puklun ja pienen välikuoleman jälkeen. Otettiin suunnaksi China Town. China Town on siis Samphanthawongin kaupunginosassa Bangkokissa, se on kaupungin vanhimpia alueita. Pikku-Kiina on valtavan vilinän keskellä, mutta äärettömän kiehtova alue. China Townin pääkadulta Yaowarat Roadilta lähtee monta pientä pikkukatua, joissa on kauppaa, kojua ja ruokapuljua toisensa perään. Kultaliikkeitä on kymmeniä. Illalla alueen suosio vaan kasvaa, kojut lisääntyy ja alueella järjestetään Night Market ja varkaiden markkinat (aikanaan myyty varastettua tavaraa, nykyään jo ihan lain silmissäkin kestävää rompetta). Vierailkaa ihmeessä!

Miinuspuolia mulla tästäkin on... China Townissa oli kaikkialla myynnissä haineväkeittoa. Sehän on kiinalaista perinneruokaa ja hain rustolla uskotaan olevan jos jonkinmoisia terveysvaikutuksia (huomioikaa esim. hainrustokapselit luontaistuotekaupoissa...). Tää on taas niitä asioita, jotka nostaa mun niskakarvat pystyyn. On nimittäin kohtuullisen yleistä (luvut on kymmeniä miljoonia haikaloja vuodessa), että hai pyydystetään merestä, siltä leikataan evät pois, se heitetään mereen vielä elävänä, jolloin se putoaa pohjaan ja kuolee kituen. 

En siedä mitään enkä minkään eläimen kaltoin kohtelua ja noi hainevät joka vitriinissä sai mut voimaan pahoin. Heittämällä hain takaisin mereen, kalastajathan pääsee huomattavasti helpommalla, kun voi kuskata ja säilöä vain evät rantaan mennessä, eikä koko ruhoa (varsinkin kun hain liha on melko arvotonta). Esimerkiksi EU:ssa tää on jo kiellettyä, mutta valvonta lähes olematonta ja mahdotonta. Joissain maissa koko hain tuominen satamaan on vaadittua, mutta ei todellakaan kaikkialla (esim. Bali taitaa olla johtavia tässä hainpyyntiharrastuksessa, muistaakseni). Haiden pyydystys yleensäkin vaikuttaa huolestuttavalla tavalla haikantoihin ja sitä kautta koko meren ekosysteemiin, koska hai on ravintoketjun ylimmäisenä.

Kaiken kruununa täällä näkee näitä kanoja ja kukkoja säilöttynä joukoin pieniin häkkeihin odottelemaan tuomiopäivää. Nää jutut saa joka ainoo kerta mut miettimään, että luovunko siitä broileristakin mun ruokavaliossa, mikä on ainoo liha, jota täällä enää syön.

No, nyt vietetään ilta pakkaillen ja mennään aikaisin nukkuun. Herätys on ennen kukonlaulua, koska kaverin lento Suomeen lähtee aamulla. Mä palloilen päivän jossakin ja vietän yöni lentokentällä. Lennän maanantaiaamuna ihan uusiin maisemiin, Kambodzan Siam Reapiin. Jota varten pidän muuten elämäni ensimmäistä kertaa kädessäni USA:n dollaria, ahhaha!