Erätytöt Mango View Pointilla

Eilisen saarikierroksen pilas kelit. Täällä on ollu eilen ja tänään tosi pilvistä ja ropautellut vettä. Eilen satoi aamupäivällä oikein hyvinkin ja jäätiin sitten poolille, kun päivä vähän kirkastus. Lämmintä täällä kyllä piisaa... Ja sade tekee kyllä niin hyvää!

Illalla suihkureissun kautta lähdettiin vähän viihteen puolelle ja tanssiin biitsille. On se vaan niin eri fiilis jammailla tuolla rantavedessä tuulen tuivertaessa tukassa, kun esim. Turun Vegasissa. Toisin sanoen, ei ol ikävä vielä! :D

Tänään oli tarkoitus lähtee jollekin uudelle biitsille, mutta aamulla jo oli niin pilvistä, että ei viittitty. Otettiin aamupalan jälkeen vähän lepiä ja siitä se ajatus sitten lähti...

Vaihdettiin släbärit parempiin kenkiin ja lähdettiin käveleen ihan lotolla Hin Wong Bayhin. No, neidit ilman karttaa ja suuntavaistoo saarella, jossa opaskyltit on ainostaan päätiellä... Hyväähän siitä seurasi. Eksyttiin polulta ja tarvottiin lopulta tunnin verran pirusti ylämäkee kohti Mango View Pointtia. Tässä lämpötilassa ja ilman huippu-urheilijan kuntoa 300 metriä merenpinnan yläpuolella olevan näköalapaikan tavotteleminen vaati vähän teräsnaista.

Ylhäällä oltiin lyömättömän ylpeitä itestämme, koska koko matkalla (arvauksella n. 4-5km ylämäkee Saireelta) oltiin ainoot, kun oli jalkapatikalla liikenteessä. Skoottereita ja mönkkäreitä suhas vaan ohi.

Lähdettiin siis liikkeelle Saireelta ja tie oli osittain betonilla päällystetty, mutta sillä ei juurkaan ole merkitystä, koska raskasta se on vetää enemmän ja vähemmän jyrkkää ylämäkee joka tapauksessa. Osassa pätkää oli niin kuoppasta hiekkatietä, että tää mestari ei olis selvinny siellä kyllä skootterillakaan. Saati niitä jyrkkiä mäkiä ylös ja alas.

Kävely oli mitä parhain treeni, että jos haluaa kuntonsa haastaa niin jätä skopa parkkiin, varaa vettä ja aikaa. Ennen näköalapaikkaa oli kaks eri puljua, kun myi löpöö mopoihin ja juotavaa turreille. Pysähdyttiin Jimin baarissa, joka on parisataa metriä ennen varsinaista viewpointtia. Otettiin siinä kokikset ja kauhisteltiin häkkiin suljettuja lepakoita (varsinkin kun nähtiin, että koira söi yhden). 

Viewpointille oli 50 Bahtin pääsymaksu, joka mun käsittääkseni on ihan hiljattain otettu käyttöön. Siinä oli torppa, jossa mies istuskeli sängyssä peiton ja tyynyn kanssa rahastamassa turisteja. Taitaa rajavartija asua mökissään...

Viewpointilla oli rafla, josta otettiin 80 Bahtin hedelmäshaket. Ruoka siellä oli 100 Bahtista ylöspäin eli suht hintavaa, mutta naapuripöydän annoksia katellessa olivat kyllä myös melkein tupla-annokset verrattuna mihinkään muuhun paikkaan. 

Komeet oli maisemat, vaikka pilvistä olikin. Matkalla ylös tihutteli jonkin aikaa ja ylhäällä ollessa samoin. Mutta se tuuli teki kyllä hyvää, kun ei täällä olessa oo kyllä vielä mennyt iho kananlihalle. Otettiin kuvia, nautiskeltiin kylmät juomat ja ihailtiin maisemia. Jimin baarin kohdalta lähti reitti Mango Bayn biitsille. Meillä ei ollut hiukkaakaan tietoa mikä saati missä se on, mutta pääteltiin, että alastulo ei voi olla ainskaan vaikeampaa kuin toiselta puolelta ylöstulo.

Lähdettiin tarpomaan huomattavasti helppokulkuisempaa, mutta ihan sairaan vaihtelevaa maastoa. Jim osoitti mestan, josta olis päässyt ilmaselle biitsille, mutta polku sinne olis tarvinnut viidakkoveistä ja vähemmän hapoilla olevat kintut, joten aateltiin kokeilla Mango Bayta. Matka sinne oli karseeta kapuamista ja huumori alkos kyllä loppumaan, kun viis tuntia oltiin liikkeellä jo oltu.

Tiedettiin, että sinne on rakennettu suht komia tasonen hotelli ja että ne ottaa siitä 200 Bahtia, että ulkopuolinen pääsee sinne. Meinattiin kuitenkin, että saatais sieltä taxi boat Saireen rantaan. Kavuttiin lopuksi vielä rantaan pirun pitkää kiemuraista porrasta ihan kuullaksemme, että taksiveneet ei merenkäynnin takiakulje, että kavutkaapa tytöt ylös niin tilataan teille taksi.

Pääsy alueelle maksaa nykyään (tai ainakin iltapäivällä) 100 Bahtia, nimi listaan ja portaille. Ollaan luettu, että ennen maksu oli 200, mutta se hyvitettiin, jos tilasit ruokia ja juomia (joita tuskin tollasessa lafkassa paljon saa kahdellasataa). Muutenkin voin kertoa, että niin paljon honey moonia mä en tuu ikinä kaipaamaan, että noin hiljaiseen ja syrjäiseen mestaan majottusin, vaik kui komiat puitteet oliki.

Muutaman suomalaisen voimasanan saattelemana kavuttiin ylös ja taksi tuli kivasti hakeen meitä. Voimat oli kyllä joka likalla viimeistä piirtoo myöden loppu, ettei tullut kuulonkaan yrittää kävellä sieltä veke. Matka oli Hiluxinkin kyydissä puolentuntia ja päälle vielä mukavat mäkijuoksut. Niillä teillä Hiluxin lavalla killuminrn meni ihan kohtuullisesta vuoristoratakokemuksesta. Tää hurjapää nauttis, ymmärrettävästi kaikki meistä ei. Kyl se semmost kyytiä oli.

No, mut reissu oli oikein malliesimerkki meikäläisten suunnittelutaidoista: jos jotain ei halua tapahtuvan, me suunnitellaan se niin se ei varmasti mee niinkun pitäis. Hahhah, naurua tästä irtoo taas. "Ei voi olla enä paljon, kun ollaan näin korkeella." "Vittu, taas ylämäki!"

Reissu oli kova pelkän aamupalan voimin, mutta onneks meijän lempi safkapulju on meijän hotellin edessä. Hymypojaksi nimetty poju vääntää siellä 60 Bahtin hintaan maailman parhaat fried rice with chickenit. Tarjolla on myös pad thaita ja sen semmosta. Maailman isoimmat ja lämpimimmät suosittelut! Mesta on semmonen bambumaja Lotus Resortin yhteydessä rantakadun varressa. Nam nam nam.

Sitten koettiin, että ollaan pikkunen altaaseen pulahdus ansaittu ja pojat oli vielä tuonu paaaaljon pallomeripalloja altaaseen. Neidit kiskos ne lastenaltaaseen ja pisti pallosodan pystyyn. Ahhhaha! On se hyvä, ettei elämä oo niin kauhian vakavaa.