Walkingstreet Market on joka viikonloppu, lauantaisin vanhan kaupungin ulkopuolella Wui Lai Roadilla, Chiang Mai Gatea vastapäätä ja sunnuntaisin siis just tuolla Rachadamneon roadilla. Markkinoilta löytää kyllä kaiken, minkä tarvitsee ja paljon enemmänkin. Myynnissä on vaatteita joka lähtöön, sisustustavaraa, laukkua, lompakkoo... Paljon käsitöitä oli myös myynnissä.
Myös ruokakojuja oli kymmeniä. Niistä saa ihan kaikkee grillatusta mustekalasta höyrytettyyn lihahyytelöön, makkarapalleroihin ja marinoituihin rapuihin. Vaikka me ruuasta tykätäänkin ja ollaan seikkailunhaluisia niin kulinaristisista elämyksistä me halutaan olla varmoja, ahhah. Syödään vaan tuttuja nuudeli- ja riisiruokia kanalla ja spring rollsseja. No, ei me nyt ihan noin suppeita olla, mutta ei kyllä kokonainen mustekala tikun päässäkään houkuttele, eikä sen paremmin grillatut hyönteisetkään.
Ruuat oli markkinoilla ja gaten torilla suurinpiirtein samoissa hinnoissa kuin muovituolipaikoissa. Pad thai 40 b, spring roll 15 b, mehupullo 25 b, cokis 30 b, mustekala 30 b ja torakat 15 b. Ainiin, tupakointi ja alkoholin myyminen ja nauttiminen alueella oli ehdottomasti kielletty.
Markkinoilla oli myös hierontapaikkoja toinen toisensa jälkeen. Kadulle oli levitetty vino pino muovituoleja, joissa ritirinnan pääasiassa paikalliset ja kiinalaiset nauttis jalka- ja päähieronnoista. Hinta oli pääsääntöisesti 80 Bahtia per puol tuntia, hieronnasta riippumatta. Vaikka nää släbäreissä väsähtäneet jalkaparat kaipaiskin hierontaa, en nähnyt meluisan kadun varrella ihmisvilinän keskellä hierottavana istuskelua kovin houkuttelevana, saati rentouttavana.
Me venytettiin rinkan nyörejä sen verran, että saatiin ihan välttämättömiä vaatehankintoja tehtyä. Kadulla joissakin tuotteissa oli hinta valmiina, suurimmassa osassa pääsi tinkaamaan. Monesta tuotteesta sai reippasti yli puoletkin tinkaamalla pois. Myyjät oli hyväntuulisia ja naureskellen mukana tinkaamisessa. Yhden kerran saatiin peräämme "go to hell" -huudahdus, kun ei suostuttu maksaan "original Thai" Raybaneista 400 Bahtia. Gaten torilla oli kyllä huomattavasti leipääntyneempiä myyjiä kuin itse kadulla. Sen verran huomattiin, että iltaa kohden hinnat nousi ja tinkaaminen oli vaikeampaa. Toppeja irtosi 80-100 Bahtilla, lökäpöksyjä 100 Bahtilla, aurinkolaseja 100-150 Bahtilla, mekkoja 150-200 Bahtilla... Ja mun ehdottoman katu-uskottava ja hellyyttävä niskatyyny 100 Bahtia:
Walking street market on ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen, mutta kuumaan väenpaljouteen saa varautua. Kansallislaulu soitetaan täällä aina esim. tapahtumien avauksissa (markkinat, futispelit, elokuvat jne...), jolloin väki seisahtuu ja pysyy kappaleen ajan paikoillaan. Lopuksi tehdään wai-tervehdys kiitokseksi. Oli hieno tilanne, kun koko väkimassa tuolla markkinakadulla pysähtyi kappaleen alkaessa. Kauhee älämölö hiljeni sekunneissa. Turisteilta ei tätä tavallaan vaadita, mutta upeesti kaikki sitä kuitenkin kunnioittaa. Kansallislaulu osoittaa kunniaa kuninkaalle.
Ilmeisesti espanjalaiset on Chiang Maissa iso turistiryhmä kiinalaisten lisäksi, koska mulle tultiin monta kertaa puhuun espanjaa. Oli kiva höynäyttää niitä, kun vähintään yhtä sujuvaa espanjaa mä puhun kun nekin. Jännä, kun kiinaks kukaan ei kuitenkaan avannut keskustelua...
Kadulla oli useita esiintyjiä, jotka lauloivat omiin mikrofoneihinsa, mutta muutaman vanhemmista kansalaisista koostuvan bändin lisäksi, esiintyjät oli pääsääntöisesti sokeita tai kehitysvammaisia lapsia ja nuoria. Ne kuulemma tienaa elantonsa sillä tavalla ja esiintyy pääsääntöisesti sukulaisten ohjaamina. Näin ne osallistuu perheen elinkustannuksiin. Se on muuten yks asia, johon buddhalaiset uskoo, että kun autat itsees heikommassa asemassa olevia, parannat omaa karmaa.
Alkuyö menikin sitten rinkkaa pakkaillessa ja toistaseks kaikki mahtui vielä mukaan. Tänä aamuna kello 7 jätettiin meidän ihana majapaikka Hotel California taakse ja otettiin 50 Bahtia per nekku taksi Chiang Main rautatieasemalle.
Meijän majapaikkaa voi todella lämpimästi suositella. Se on pieni 15 huonetta omaava hotelli, jossa me oltiin ensimmäiset suomalaisasiakkaat. Omistajapariskunta on hurmaava pari, mies länkky ja nainen aasialainen. Huoneita on eri kokoisia ja 500 B halvin. Niissäkin huoneissa on kokoeroja, että kannattaa vilkasta etukäteen. Huoneessa on hyvin toimiva ilmastointi, lämmin suihku (jos sitä kaipaa) ja eniten luksusta: jääkaappi. Huvittavaa on sääntöjen määrä, ovessa on monta ohjelappusta aina oman veden tuomisesta seinien tuhrintaan.
Esimerkiks sanktio hiusvärillä tahtituista petivaatteista oli 1200 Bahti per petivaate. Punainen tukka plus valkoiset petivaatteet, no go. Onnistuin yhden tyynyliinan tahrimaan eikä siitä kukaan mitään velottanut (ja vettäkin sai ihan vapaasti tuoda 7/11 pusseissa), että ihan lepposa mesta se oli. Pyykinpesu maksoi 90 Bahtia kilo silityksen kanssa, kun naapurissa oli 60 Bahtia ja vanhan kaupungin ulkopuolella 30 Bahtia ilman silitystä.
Tänä aamuna haettiin sitten rautatieaseman viereisestä 7/11 hätäaamupalaksi pari nakkipiiloa ja pikakahvi. Rautatieasemalla on kyllä kahvilakin ja viereisen kadun kahvilat myös aikaisin auki. Rautatieasemalla on jopa automaatti.
Ostettiin tiskiltä liput. Herra pyysi passeja sen verran, että sai nimet niistä. Lippu Bangkokiin (11 tuntia, päivävaunu eli istumapaikat) maksoi 640 Bahtia per nassu. Juna lähti kello 8:50 ja arvioitu saapuminen Bangkokiin on 19:30.
Chiang Maista sen verran, että viikko siellä on riittävästi, mutta onhan se näkemisen arvonen kaupunki, jos reitille sattuu. Must see on ehdottomasti Elephant Nature Park, Walking street market ja vanha kaupunki. Satsatkaa ruokaan, ostoksiin ja hoitoihin (hieronnat jne.), koska kaupunki on edullinen. Nyt kyllä jo odottaa Bangkokin ihmisvilinää, koska mikään menomesta CM ei oikeestaan oo.
Junamatka itsessään meni ihan lepposasti, mutta tunteisiin meni siinä kohtaa, kun oltiin Bangkokissa ajallaan, mutta odotettiin ennen päärautatieasemaa tunnin verran paikallaan seisovassa junassa. Tällä tempperamentilla ja sillä nälällä teki mieli hypätä junasta ulos ja ottaa kadulta taksi. No, loppu hyvin, kaikki hyvin ja Hua Lamphong saavutettiin jälleen. Tällä kertaa tunnin myöhässä, ja se on vähän se aasialaisella aikataululla.
Otettiin taksi kuuluisalle Khao San Roadille ja siellä nyt ei kauan budjettimajoitusta tarvi etsiä. Huomenna siitä lisää, nyt bissen kautta unille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti