Seiskalta noustiin ylös, suihkujen ja vikojen pakkailujen ja toki rakkaan aamupalapaikan kautta hypättiin taksiin ja Lomprayahin laiturille Mae Haadin satamaan. Satamassa vaihdettiin kuitti matkalipuksi. Sakkia oli suhteellisen paljon, kun ensin lähti katamaraani Samuille ja Phanganiin. Siellä on eri luukut, joista vaihtaa liput. Autuaaksi tekevä WiFi toimi myös. ;)
Sitten meijät heitettiin jonoon laiturille, kunnes tultiin kertomaan, että one hour delay. Tunti lisää odottamista, mutta se meni kyl aik rivakasti lasten lauluja laulellessa. Ei niitetä selvästikä mitään turhan järkevää kuvaa suomalaisista. Suomalaisia tullu tällä saarella muuten ihan tosi vähän vastaan.
Kyyti oli tälle esim. speed boattien kovaäänistä höykytystä vihaavalle luksusta, vaikka vähän paha olo tulikin. Tarvis olla vahva turkkilainen humalatila ja räikkösluokan jahti, että meikäläinen selviäis laivassa. ;) Katamaraani oli suht siisti, ilmastoitu kapitus. Vessatki oli Songsermin lauttaan verrattuna luksusta. Miinuspisteitä tulee käsinojista, kun ei voi heittää penkkiriville pitkäkseen. Tässä pisteet meni kyllä Songsermille, vaikka ei se neiti unikekoa näyttänyt paljoa haittaavan.
Puolentoista tunnin päästä oltiin satamassa, jossa rinkkojen saannin jälkeen tassuteltiin "check inniin". Siitä saatiin pyöreiden tarrojen kaveriksi kolmiotarrat, jotka määritteli, mihin kolmesta bussista mennään. Bussilippuun kirjotettiin oman bussin ja istumapaikan numero ja sitten taas odoteltiin puolen tuntia.
Lomprayahilla on satamassa kahvila, jossa sämpylä maksoi ~100 Bahtia ja Cola-tölkki 25 B. Siinä oli myös kauppa ja pitkä rivi suhteellisen siistejä vessoja. Ja WiFi. :D
Bussit tuli ajallaan. Kaikki kolme oli kakskerroksisia, suurin piirtein ilmastoituja länkkybusseja. Sakki vellos siel oman bussin numeroo heiluttavan hemmon peräs niin kun karjalauma konsanaan, mutta kaikki näytti paikkansa löytävän.
Bussit oli ihan ok, jos nyt bussilla matkustaminen sitä ikinä voi olla. Penkit menee sopivasti makkuriin, jalkatilaa ei lyhyemmällekä ihmiselle oo, mutta kyllä siinä nipin napin nyt kymmenen tuntia torkkuu. Juna on kyllä huomattavasti rattosampaa jo pelkästään yön ja unen takia eikä tässä linja-autossa ollut kyllä tunnelmaa. Paikallinen Lemminkäinen oli tehny työnsä siihen malliin, että kyyti ei mitään erityisen smoothia ollut. Toki me nyt sitä osattiin odottaakin, kuhan tässä väsymyksissäni kitisen. Vessa oli pieni, mutta siisti.
Me kyllä vallan hyvin tiedetään matkustamisen etiketti, että sellatti kanssamatkustajia kunnioittaen, mutta väsyneiden neitien oli pakko sulostuttaa ilmapiiriä hampaattomia eläimiä leikkimällä... Vaikka tais ne kyllä olla hampaallisia.
Vajaa puolivälissä pysähdyttiin johonkin muonituskeskukseen, jossa oli tarjolla ihan kunnon thaikkusafkaa ja snacksiä ja juotavaa joka makuun. Zero cola oli 30 b ja puolikas vesimeloni 50 b. Vessat siistejä ja ilmaisia, netti toimis jotenkuten.
Yhdeksän aikaan (eli vaan puoli tuntia aikataulua jäljessä) saavuttiin Khao San Roadin sekamelskaan Bangkokiin. Bussi jätti keskelle tietä ja taksikuskit iski heti niskaan niin kun haaskalinnut konsanaan. "Taxi taxi tuk tuk airport taxiii" "Why not? Why not?"
Astuttiin ensimmäiseen pitseeriaan surffaamaan netistä suunta kentälle. Päätettiin lopulta ottaa taksi ja mennä Phaya Thain asemalle, josta menee juna kentälle. Ensimmäiset kaksi kuskia pyysi tästä 200 Bahtia, mutta tiedettiin, että mittarilla ilman turhaa turren kieputtamista, hinta on jotain 70-80 b. Otettiin kolmas taksi, joka laitto mittarin päälle, mutta sano kesken ajon, että satku per nekku niin vie lentokentälle asti. 300 Bahtia 45 minuutin matkasta on aika vähän meijän mielestä, jos vertaa, mitä esim. Taolla maksettiin niin väsyneet reissaajat sanos, että let's mennään.
Nyt otetaan muutaman tunnin yöunet lentokentällä ennen kun kaverin lento koto-Suomeen lähtee. Me otetaan sitten nokka kohti rautatieasemaa ja Chiang Maita. Kauniita unia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti