Varattiin tää reissu meijän hotellin naapurimatkatoimistosta, mutta Elephant Nature Parkin omilta sivuilta netistä pystyy reissun varaamaan samallai. Hinta on siis 2500 Bahtia sekä ENP:n esitteissä että netissä ja siinä matkatoimistossa, josta se varattiin. Näin pystyttiin olla varmoja, että raha menee ENP:n hyväksi. Netistä varaaminen vaan täytyy ehtiä tehdä edellisenä päivänä ennen kello kahta. Sieltä kautta homma hoituu kuitenkin täysin samalla kaavalla kuin meidän päivä. Hintahan on reilu kuuskymppiä euroissa, mutta se on pieni summa siitä, että voi edes ihan vähän auttaa näitä symppiseläimiä.
Meidät haettiin hotellilta kello 8:30 ja matka campille kesti noin 1,5 tuntia vartin tauon kanssa. ENP:n autot on näitä kivoja ilmastoituja minibusseja, mutta kiemurateillä alas laaksoon ei kaikki silti välttynyt pahalta ololta. Meidän ryhmässä oli 12 henkeä ja oma opas. Ensin ruokittiin elefantteja hedelmillä, sitten käveltiin ympäri aluetta moikkailemassa norsuja ja kuulemassa vähän jokaisen tarinaa.
Lounaan jälkeen päästiin ainakin mun päivän kohokohtaan eli kylvettämään näitä ihanuuksia viileään jokeen. Kaikki sai pienet ämpärit, joilla heiteltiin vettä norsujen päälle, samalla kun ne jälleen söi. Norsuhan viettää suurimman osan elämästään syöden (päivässä noin 3000 tonnia). Norsut syö kasveja ja hedelmiä. Saatiin myös pitkä tovi seurailla ronsukolmikon temmellystä joessa! En muista mikä olis ollut niin hellyyttävää kun se kärsillä veden loiskuttelu ja sukeltelu siellä. Emmäää!
Sen jälkeen kierrettiin vielä toinen puoli aluetta. Mahtavinta oli, että ne elefantit sai kulkea siellä alueella vapaasti meidän seassa. Tottakai niiden mahoutit (eli "ohjaajat") oli siellä mukana myös. Siellä oli myös 7 kuukauden ikäinen pieni norsu ja 2- ja 3-vuotiaat poikaset. Nää kaks vanhempaa poikasta oli kyllä oikein kauhukakaroita, ahhaha. Vanhin norsu oli kasikymppinen! Alueella oli myös kolme elefanttia, jotka on aggressiivisia eikä niitä pysty kouluttamaan, joten ne elää elämänsä isolla betonipylväin aidatulla alueella. Myöskin näiden mahoutit joutuu olemaan aidan ulkopuolella.
ENP:n alueella on myös noin 300 koiraa, jotka on tuotu sinne turvaan kaduilta. Osa oli sheltereissä, koska hoito ja koulutus oli kesken, mutta mihin tahansa menit, sait suloisen karvaturrin vierees. Ne myös jolkkotteli menemään siellä elefanttien seassa ja välillä vaikutti, ettei niillä haukuilla kylllä itsesuojeluvaistoo juurkan ollu, haha. Ihania.
Summasummarum! Lämpimät suosittelut Elephant Nature Parkista! Päivä meni nopeasti ja lepposasti pääosin ronsujen edesottamuksia seuraillen. Lounas oli hyvä ja laaja seisova pöytä, joskin vain kasvisruokaa. Oppaat oli asiansaosaavia ja englanninkielentaitoisia. Kyydit oli ajallaan ja ronsut vallankin valloittavia! Siellä on mahdollisuus myös yöpyä tai tehdä pidempää vapaaehtoistyötä. Makee paikka, paljon hyvää näille viattomille luontokappaleille.
Phuketissa esimerkiks pari vuotta sitten kaikista näkyvin kadulla oli gibbonapinat. Tarinat siitä, kuinka poikasten emot salametsästetään, jotta pieni saadaan varastettua rahantekovälineeksi, huumattuna ja "petohampaat" katkaistuna turistien käsiin valokuvattavaksi. Jos pyöritte Phuketin alueella, vierailkaa ja käykää jättämässä lahjoitus sademetsässä (samalla näkee kivan vesiputouksen) sijaitsevassa gibbonien kuntoutuskeskuksessa (http://www.gibbonproject.org/). GRP pyrkii kuntouttamaan gibbonit takaisin luontoon. Mielettömän paljon silmiä avaava paikka, samoin kuin tänänen ENP.
Chalongissa Phuketissa toimii myös Siam Safari (http://www.siamsafari.com/), jos haluu eettisesti toimivalle norsusafarille tutustumaan Aasiannorsujen elämään. Siam Safarilla eläimistä (norsut, koirat, puhvelit, jne...) pidettiin selvästi hyvää huolta ja ne myös tekee hyväntekeväisyyttä ja lahjotuksia eläinten hyvinvoinnin puolesta, esim. elefanttisairaaloihin, jne. Suosittelen! Mutta älkää koskaan ikinä hypätkö niiden teiden varsilla, kenttigit jalassa, auringonpaisteessa päivät läpeensä seisovien elefanttien selkään! Samoin tää maa on täynnä näitä elefanttisafareita, joissa elefanttien elinolot ei välttämättä ole kummoisetkaan. Turistiryhmien välillä ei saa levätä, trekkausreitit kulkee pelkässä auringonpaisteessa, ei viilentymismahdollisuutta esim. joessa. Olkaa tarkkana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti