Otettiin aamusella pienet torkut ja Kirsi, Markus ja Kaisa lähti kierteleen MBK:ta ja Siamin ostoskeskuksia. Olin väsynyt ja rahaton eikä rinkassakaan ole tilaa, niin jäin nukkumaan hotellille. Kävin syömässä meijän lempparissa eli Bangkokin varmasti parhaassa muovituolipaikassa, magic thaifood by Max vai mikä lienee. Rambuttrilla, Sleepwhitinn-hotellia vastapäätä. Ruuat maksaa sen 50 bahtia eli reilun euron.
Muiden ostosreissu oli kaikin puolin ollut hyvä ja ne meni vielä kattomaan China townin meiningin, kun aurinko laski. Olivat yhtä mieltä mun kanssa siitä, että Bangkokin China townissa on todellakin fiilistä illalla, kun kaikki myyjät levittäytyy ympäriinsä. Ja jälleen kerran MBK:n taksisständiltä saatu kuski oli vetänyt jotain muutakin kun pulkkaa, ja nää olikin hypännyt kesken matkaa pois ja otti loppumatkaks tuktukin. Traumatisoivin taksiständi ever seen.
Mango sticky rice
Illalla käytiin yhdessä syömässä, mutta uni kyllä voitti aika pian. Lähdettiin seuraavana aamuna vähän ennen puolta päivää päämäärättömälle city tourille jalkaisin. Käveltiin Khao Sanilta ensin kuninkaanpalatsille ja puistoon. Meillä ei ollut aiettakaan maksaa 500 bahtia sisäänpääsyä sinne turistihelvettiin, mutta Kirsi ja Kaisa halus vaan nähdä mestan.
Palatsin liepeillä todella kannattaa olla valppaana, koska jälleen huijausyritykset toistu. Klassisin on, että tullaan avuliaina kertomaan, ettei palatsi ole tänään kissan kaiman koiran ristiäisistä johtuen auki ennen iltapäivää. Sitten suositellaan jotain kivoja temppeleitä, joihin pääsis ilmaseks, kun ottaa "hallituksen ylläpitämän tuktukin". Sitten kas kummaa paikalle kaartaakin kohta juur semmonen ja kuski on enemmän kuin ilmetty avulias isänsä. Sitten kun sanot thanks but no thanks, kuulet perääs, mimmonen idiootti olet, kun et halua nähdä maata, että jäisit kotiin. Mutta tosiaan... Palatsin aukioloajat voi tarkistaa netistä. Eikä täällä ole joka päivä hallitusvierailuja ja buddhalaisia uusiavuosia. Eikä ilotulista puistossa.
Palatsin liepeillä oli karmee ruuhka ja haluttiin vaan äkkiä pois sieltä pitkiä housuja ja paitoja palatsivieraille kauppavien puotipuksujen helvetistä. Jatkettiin matkaa joen rantaan kattomaan Wat Arun jortaanin yli. Wat Arunille pääsee 3 bahtia maksavalla jokilautalla ja sisäänpääsy on 100 bahtia. Vesibussit on varmaan nopein ja edullisin tapa liikkua kaupungissa ruuhka-aikaan, mutta me tällä kertaa semmosta tarvittu. Me tyydyttiin myös tähyilemään kaupungin maamerkkiä vaan joen yli. Vinkkinä, että pimeellä näkymä on paljon upeampi.
Jatkettiin kävellen matkaa Yodpiman river walkille, joka on moderni kauppakuja joen varrella. Paikassa ei oo juuri muuta kuin kalliita ravintoloita ja muutama pikkuputiikki. Nyt siellä kuvattiin myös jotain paikallista saippuaoopperaa, mutta luulen, että näiden hikisten turistien suhaaminen kameran edessä ei päädy eetteriin.
Olin niin tuohtunut tästäkin silmään pissimisestä, etten maksanut itseäni Golden Buddhalle, vaikka hinta on vain 40 Bahtia. Museon kanssa hinta olis 120 bahtia. Huiveja olkapäiden ja polvien peittämiseen saa vuokrata 20 bahtilla 100 bahtin deposittia vastaan. Oon nähnyt reissulla niin paljon kultasia ja hopeita ja betonisia ja pahvisia buddhapatsaita, etten enää viittinyt. Kirsille ja Kaisalle tää oli ensimmäinen ja ne sanoi, että patsasta siistimpää oli seurata rukoilevia ihmisiä. Mutta kuulemma 40 bahtin eli euron arvoinen paikka.
Kello oli jo paljon ja Golden mountain sulkeutui viideltä niin otettiin sitten vaan 25 bahtilla per nenu tuktuk Khao Sanille. Tommoseen pieneen mopotuktukiin neljän aikuisen ihmisen ahtaaminen on muuten aika tetristä.
Jotain kuvia vielä kävelyn varrelta (en tiiä, miks nää yhtäkkiä on osa näin huonolaatusia (tai tiän kyllä, surkee iPhone, ostakaa pois)):
Hotellilla käytiin suihkussa ja lähdettiin viettämään Kirsin viimeistä iltaa. Käytiin ottamassa sille geelikynnet Shewa Spa -paikassa 1000 bahtin hintaan. Halvimmillaan geelauksen saa siellä ja monessa muussakin paikassa 500 bahtilla, mutta vanhojen poisto ja koristeet maksaa enemmän. Kirsin kohdalla työn jälki ainakin oli hyvää.
Käytiin syömässä pitsaa, purilaista ja calzonee paikassa, jonka nimi unohtui totaaliseati. Rambuttri roadilla eli Khao Sanin viereisellä kadulla on paljon eri hintasia ja ihan hyviä rafloja anycase. Parhaita on tietysti paikallista safkaa tarjoovat muovituolimestat ja safkakärryt.
Aamulla kello soitti ennen kukonlaulua jämptisti viideltä. Pompattiin kaikki pystyyn ja lähdettiin saattamaan Kirsi kotimatkalle. Tehtiin tuttu ja turvallinen reittivalinta: mittaritaksi Phaya Thain Airport link -asemalle (60-80 bahtia riippuen liikenteestä) ja siitä jokainen osti junalipun 45 bahtilla ja sännättiin junaan. Airport linkillä reissu menee noin puolessa tunnissa. Heipat lentokentällä ja suunnattiin samalla kaavalla takaisin Khao Sanille. Mä viihdyn kaaostien kaaoksessa, mutta iso miinuspuoli on kyllä se, ettei sinne pääse junilla lähellekään.
Käytiin välttävän arvosanan saavalla aamupalalla Lucky-baarissa Khao Sanilla ja nähtiin kaupan päällisiks rotta. Nekin on Khao Sanin huono puoli, varsinkin öisin, kun kaikki roskakasat seisoo kaduilla. Kirsi kuvaili Khao Sanin aluetta kyllä hyvin, että jos ei muuta niin kaikkia outouksia kyllä näkee (ja kuulee). Monkey blowjobia ei sentään enää tarjota miehille joka käänteessä, toisin kuin pingpong show'ta. Kaikki syötävät skorpioneista lähtien on kuitenkin suosiossa, mutta siinäkin ehkä erikoisimpia on ne omalaatuiset myyjät. Tän viikon erikoisuus on ollut thaikkunainen, joka on pukeutunut toppavarustukseen ja valellut itsensä yltäpäältä talkilla. Hän esittää mielestään talvisia tansseja pikkumankan musiikin tahdissa. En oo aivan varma, onko tää mun teksti paras myyntipuhe mestalle.
Jäätiin sinne kuitenkin edelleen. Vaihdettiin vähän parempaa Seppälää päälle (no ei todellakaan vaihdettu) ja bookattiin kunnon hotellista huone. Markuksen ja Kaisan viimeisten kolmen yön kunniaksi haluttiin hotelli, jossa on tyyliä ja etenkin kattopooli. Rikka Innissä saatiin kahden hengen deluxehuone 18 euron hintaan per naama per yö. Rikka Inn sijaistee ihan Khao Sanin keskellä, mutta saa nähdä, miten siellä vaikuttaa melusaaste yöuniin. Mun uniin ei tietenkään mitenkään, mutta muista en tiedä.
Heitettiin kamat hotellille ja otettiin taksi MBK:lle. Nuoren parin tuliaisostokset oli vieläkin vähän kesken, joten lähdettiin niitä metsästämään. Kerta toisensa jälkeen hyväks havaitun ilmasen vinkin annan mittaritaksin saamisesta Bangkokissa: vihreäkeltainen auto ja vanhempi kuljettaja niin kyydin saaminen mittarilla on noin 99 prosenttisesti todennäkösempää. Pinkit taksit kannattaa kiertää niin kaukaa kuin katu antaa myöden.
Alotettiin ostokset mun himoitsemalla Subilla, vaikka olin vannonut, etten enää Thaikuissa Suvarnabhumia lukuunottamatta käy Subissa. Ne on lähtökohtaisesti niin surkeita ja niin oli tämäkin. Ei jatkoon. Malesiassa sentäs joku asia on paremmin, näinkin tärkee ja ei-paikallinen kuin Subway, haha. No, sai siitä puhtia loputtomaan kiertelyyn rompsupuodista toiseen ja näky niitä ostoskassejakin kertyvän. Kokeiltiin paluumatkalla vielä kerran onnee taksiständiltä ja saatiin ihme kyllä normaalisti käyttäytyvä kuski ja mittariauto. Tuktukin pyytää 150-200 MBKlta Khao Sanille, mutta hyvällä tuutilla tinkaamalla lähtee 100 bahtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti