Vientiane it is!

Vientiane once again. Ostin tänne bussilipun 50 000 kipillä sieltä mun Vang Viengin hostellista. Muualla kattelin hintoja niin oli kaikkee 35 000 kipistä ylöspäin, mutta ajattelin pääseväni helpolla. Kun bussi tuli hakeen meitä, ilmotettiin, että on vaan kolme paikkaa jäljellä, koska yhdellä lipulla oli kaks henkeä eikä sitä oltu ilmoitettu. Meitä olis neljä ollut menossa. Hostellin työntekijä sanoi, että no worries, hän soittaa minivanin niin yks menee sen kyytiin. Näin tän vip-bussin epämukavat istuimet ja ääreen ahdetut tilat, räknäsin, että minivan ei ainakan voi olla pahempi kuin taannoinen public bus Savannakhet - Vientiane. Nostin lapasen ylös, et minä ja minivan, deal.

Se niin kutsuttu vip-bussi oli tosissaan semmonen moderni pikkubussi, jonka kuvittelee menevän vaan jotain kaupunkiliikennettä. Jakkarat oli epämukavia ja tilaa tosi vähän. Vähän niin kun Huittisten Huitsikka nykypäivänä, ahhaha. Mini van taas tuli noutamaan mut heti, sain 15 000 kipiä rahaa takaisin, mulla oli kaks istuinta ja reissu otti tasan kolme tuntia (yleensä 4-5h). Olin perillä reippaasti ennen kun mun kaveri siinä alkuperäisessä kyydissä. Se sanoi myös, että oli todistanut laosilaisten uskomatonta kykyä täyttää bussi ääriään myöten. Minivanissa oli vaan paikallisia ja se ei turhia stoppaillut, ihme kyllä. Kuskilla oli myös aika raskas kaasujalka ja tie oli äärettömän töyssyinen, mutta matka meni kuitenkin lepposan töyssyisesti.

Mini van jätti pohjoiselle bussiasemalle, kun taas vip-bussi olis vienyt suoraan keskustaan. Asemalta lähti 6000 kipiä maksava public bus keskustaan ja sillä pääsi näppärästi lähelle morning markettia. Käppäilin siitä muutaman kilometrin matkan tänne Sihomen Backpackers Garden -hostelliin, jossa majotuin viimekskin. Tuttu hostelli, tuttu henkilökunta, saan viimesen päälle kohtelua ja alennusta yöhinnassa, jee! Feels like home!

Englantilaiset tytöt Vang Viengistä majoittui samassa hostellissa yhden yön ennen lentoo, joten meinattiin lähteä kierteleen vielä nähtävyyksiä. Otettiin tuktuk ja tingattiin pilkkahintaan 100 000 kipiä kolmeen pekkaan kaikki kohteet (temppeleitä, Patuxai-monumetti, COPE Center...). Mutta juur kun menin mainitseen satamattomuudesta niin eilen yllätti kyllä sen päivänen sadekuuro ja ukkonen, että kaikki paitsi COPE Center, joka on sisätiloissa, jäi näkemättä.

Laos on maailman pommitetuin valtio ja täällä on edelleen paljon räjähtämättömiä maamiinoja Vietnamin sodan ajalta. Lukemat oli aika karmeita: jenkit pudotti yli kaks miljoonaa tonnia räjähteitä maahan tuhotessaan Vietnamin huoltoreittejä ja melkein 300 miljoonaa cluster pommia. Sodankin jälkeen ihmisiä on loukkaantunut tai kuollut tuhansia ihmisten osuessa laukeamattomiin maamiinoihin maastossa.

COPE Center perustettiin auttaan raajojaan pommeissa menettäneitä saamaan ortooseja, proteeseja ja muita apuvälineitä paremman elämän takaamiseks. Ne auttaa myös muilla tavoin raajojaan menettäneitä. Esimerkiksi auton alle jäänyt 8-vuotias sai 30 dollarin arvoisen  jalkaproteesin COPEn avulla, kun muuten siihen ei ollut varaa. 

COPElla on visitor center, johon on pieneen museoon koottu paljon esimerkkejä apuvälineistä, pommeista, pommien uhreista ja siellä on myös cinema, jossa pyörii videot sodasta, ihmiskohtaloista ja mahdollistetusta avusta. Paikka on todellakin silmiä avaava ja antaa erilaisen näkökulman Vietnamin sotaan, jos näiden maiden historia kiinnostaa. Paikalle pääsee halvalla tuktukilla eikä sisäänpääsymaksua ole, toki lahjoitus boksiin on vähintä, mitä voi tehdä.

Koska kaatosade tosiaan vaan jatkui ja jatkui, jätettiin muut kohteet pois ja palattiin hostellille. Kadut lainehti yli nilkkojen vettä ja salamat oli mielettömiä. Mulla onkin vielä aikaa kierellä niitä nähtävyyksiä, mitä huvittaa.

Tänään suunnittelin koko päivän manikyyriin ja pedikyyriin menoa, mutta en saanut aikaiseksi. Lopulta oli ihan hyvä ratkaisu, koska tässä kaupungissa suurin osa paikoista on sunnuntaisin kiinni. En ikinä muista sitä, koska yleensä näissä paikoissa viikonpäivät ei näy missään ja mulla onkin ikuinen lauantai.

Päivällä kävin syömässä ja kahvilla keskustassa. Oli sairaan kuuma päivä  eikä eilisestä kaatosateesta tietoakaan. Illalla lähdin käymään Mekong-joen varressa olevilla yömarkkinoilla, jotka on auki kuudesta kymmeneen. Markkinat oli luokkaa Phnom Penh: enemmän tyylittömiä vaatteita paikallisille kuin esim. länkkytyyliin sopivaa. Toki täytyy todeta, että olin nälkäinen ja itikoiden ympäröimä, mikä saattoi ihan vähän vaikuttaa mielialaan ja arvostelukykyyn. Koitan tehdä vielä uuden visiitin paremmin valmistautuneena aiheeseen, josko ääni  kellossa muuttuus. Isot markkinat ne oli, että on se nyt kumma, jos en mää mitää löyrä!

Markkinoilta menin syömään 18 000 kipin  padthain ja se oli kyllä varmaan ensimmäinen oikeesti paha ruoka, mitä oon täällä syönyt. Thaimaan thairuokaa odotellessa, ah. No, en saanut sitä syötyä niin ajattelin sitten lohduttautua Dairy Queenin Oreo-blizzardilla (joka on jumalainen jäätelö) niin arvatenkin Oreot oli sitten päässyt loppumaan. Meinasin ihan kiukustua ja hakea viereisestä marketista niille Oreoita, mutta koska äiti on aina opettanut käyttäytymään niin otin Kitkat-blizzardin. Eihän se ollut hyvää. Täällä, kun ei oo näitä arjen huolia ja murheita, ehtii sitten tämmösiä ensimmäisen maailman ongelmia surra, ahhah.

Mutta summa summarum päivä oli hyvä ja kuulin vielä lopuksi mun parhaan kaverin eli mummun äänen ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen kuukauteen. Muutenkin vähäsen tää isänpäivä ja tulevana torstaina saapuvan reissuseuran odotus saanu ajatuksey Suomeen. Ajattelen kuitenkin edelleen niin, että oon vaan super onnekas, kun mulla on niin paljon ikävöitäviä siellä! Pus!