Bussi jätti kaikki jonnekin yhden hotellin kadulle, sen verran katoin, että siitä on pari kilometriä mun hostellille. Olin kiukkunen ja polvi prakas, joten menin viereisen kadun kahvilaan keräilemään mieleni. Siellä oli maailman ihanin, ystävällisin ja auttavaisin neiti töissä ja siinä kyllä kaikki paha mieli katosi. En myöskään hetkeen oo juonut niin halpaa kahvia, 30 000 dongin sijaan se maksoi 8000. Neiti soitti mulle taksin ja menin 20 000 dongin reissun hostellille.
Olin Hoi Anin hostellin pyynnöstä (bussilippuja varten) varannut majoituksen valmiiksi. Tigon-hostellilla mua vastassa oli jälleen niin ystävällinen henkilökunta, että siinä viimeistään tuli hyvä mieli. Sain punkkani kuuden hengen dormista ja lähdin syömään. Hue on pieni kaupunki Vietnamin mittakaavalla, mutta suomalaisella mittakaavalla ei. En paljon ehtinyt näkemään, kun halusin aikaisin nukkumaan.
Tigon-hostelli oli yöltä jokaisen pennin arvoinen. Vaikkakin suihku kasteli koko pesuhuoneen ja vessanpöntön. Hah, täällä oppii arvostaan sellasia asioita kuin suihkukoppi/suihkuverho tms. Hoi Anin majapaikassa silkkaa luksusta oli suihkun ja pytyn välissä ollut lasiseinä, ei oo kahdeksaan viikkoon ollut niitä oloja. Miettikää itse mennä litimärkään vessaan pissalle.
Aamulla kello soitti kuudelta ja mietin, että miksiiiii. Selvisin kuitenkin kunnialla ylös, heitin repun selkään ja hain naapurikahvilasta pekonimunasämpylän aamupalaks. Vani haki mut noin 7:15 bussiasemalle.
Tiesin jo nettiä selatessani, että bussien taso saatta laskee noin 150 prosenttisesti ja se piti paikkaansa. Nää on semmosia busseja, joilla alkureissun matkustin ja ajattelin, että ihan käypiä pelejä. Se on sitä, kun et tiedä paremmasta, haha. Ei oo sentään kanoja ja sikoja kyydissä. On Laosiin ainakin Da Nang - Pakse mahdollista matkustaa sleeperillä. Hintaa en tiedä. Mun Hoi An - Hue - Savannakhet maksoi 25 euroa ja koska muut teki työt mun puolesta tällä kertaa, en tiedä, kuinka paljon ekstraa siitä sisältyy tohon hintaan.
Bussissa oli mun seurana paikallisia ja tosi ihana nuori hollantilainen pari. Bussi lähti kello 8:15 ja matkalla pysähdyttiin vain kerran vessaan, joka maksoi 5000 dongia ja oli ryöttänen kyykkyvessa. Tällä polvella nää on mielenkiintosia kokemuksia.
Viiden hyvin bussissa nukutun tunnin jälkeen oltiin Desavanin rajanylityspaikalla (kuulemma helpoimpia rajanylityspaikkoja ja kyllä olikin lunki). Ikinä ei kyllä näin hauskaa rajanylitystä oo ollut. Hypättiin bussista ulos ja mentiin odottaan leimoja Vietnamista ulos. Vähän ajan päästä siihen kävelee viranomainen ja ottaa mun passin "you no finlandia". Mitäs siihen sitten muuta vastaamaan kuin, että viimesimmän tiedon mukaan kyllä ihan suomalaisia ollaan. Herra kattos mua ja passia ja nauroi. Sitten hän ohjas mut boksiin, jossa luki "visa on arrival", koska Laosiin turisti saa viisumin rajalta. Ei tarvi hakea etukäteen niin kuin Vietnamiin.
VOA-boksissa toinen herra pläräs mun passia ja naureskeli. Mä mietin vaan, että kerrankin oon vielä luullut onnistuvani passikuvassa, mutta jotain tosi koomista Laosin viranomaisten mukaan mun läpyskässä on. Sitten sain viisuminhakukaavakkeen sekä maahantulo- ja maastapoistumiskortit täytettäväks. Täytin ne vähän niin ja näin, esim. jätin majoituskohtia tyhjäksi, kun en tiennyt eikä kukaan naputtanut. Thaimaassa lappu olis tullut bumerangina takaisin kouraan. Sitten mut ohjattiin takaisin sinne ensimmäiselle luukulle ottamaan se Vietnamista poistumisleima ja kuulemaan, etten näytä suomalaiselta ja että kaunis rusketus. Arvaatte varmaan, että jälleen tällä herralla oli mun pienen vitsikirjan parissa naureskeltavaa. Sen jälkeen takaisin VOA-boksiin saamaan viisumitarra, maksamaan viisumi ja kuulemaan kehut, kuinka kaunis mun käsiala on ja siitä luukulle numero yksi hakemaan maahantuloleima. Tällä luukulla oli varmaan harjoittelijanainen, koska leiman iskeminen ei käynyt lainkaan totutun voimakkaasti ja probleema tuli myös siitä, kun olis tarvinnut saada Laosin leima Vietnamin leimojen kanssa samalle sivulle, mutta tila sivulta vaan yksinkertaisesti oli loppu. Tarvittiin toinen virkamies miettimään asiaa ja lopulta keksittiin, että laitetaan se seuraavalle sivulle. Jee!
No, passi kouraan ja bussille kävelemään. Reippaasti olin sinne kävelemässä niin käteen tarttus jälleen viranomainen. "Passport, please." Hän etsi sieltä kovasti sitä mystisesti väärällä sivulla ollutta Laosin leimaa, mutta sitten kun se löytyi, alkoi tätäkin herraa naurattamaan. Lähdin jatkamaan kohti bussia niin viereisestä boksista herra huikkas luokseen, "passport, please". Mä mietin siinä vaiheessa jo, että nää todella tykkää työstään. No, herra katto leimat ja visat ja nauro. Kyllä mäkin siinä kohtia jo nauroin enkä ihan vähääkään.
Menin bussiin ja hollantilaispariskunta perässä. Paikalliset (tässä tapauksessa oltiin kyllä jo Laosin puolella eli vietnamilaiset) ei selvästikään tykännyt, kun joutu meijän takia odottamaan, mutta minkäs teet. Ajettiin vähän matkaa niin bussiin tulee viranomainen, jota ei sitten enää naurattanutkaan. Se kävi kaikkien passit läpi ja poistui. Bussi jatkoi matkaa.
No, kokemus oli kaikin puolin positiivinen ja huvittava, vaikkei millään tavalla selkee. Ensimmäinen rajanylitys, jossa viranomaiset hymyilee, saati nauraa, saati kehuu käsialaa tai kaunista rusketusta. Visa maksoi 40 dollaria, vaikka minä ja hollantilaiset ollaan aika varmoja, että listahinta on 35 dollaria. No, täytyy kai sitä kehuista vähän velottaa.
Bussi pysähtyi loppumatkan aikana ruokapaikkaan, jossa mulle ei ollut mitään syötävää ja pissalla sai käydä paikoissa, joihin jätettiin kuormaa (jätesäkillisiä chiliä yms.). Ennen kuutta oltiin Savannakhetin linja-autoasemalla. Matka siitä keskusta-alueelle on pari kilometriä. Tuktuk-kuski (ihanaa saada tuktukit täälläkin) pyysi 10 000 per nenu. Lähettiin hollantilaisten kanssa metsästään automaattia ja majapaikkaa, mutta kun nähtiin, että yhdessä liikkeessä oli länkkyomistaja, käytiin kysyyn siltä. Se suositteli meille tätä Joli Guesthousea, joka onkin osoittautunut aika älyttömän ihanaks paikaks.
Savannakhetissa ei selvästi oo mitään reppureissaajakulttuuria eikä majataloja mitenkään vieri vieressä. Myösesimerkiksi booking.comissa on vain muutama aika arvokas majapaikka täällä. Majoituspaikka maksaa noin 20% huoneen hinnasta välityssivustolle, joten sen takia näitä paikkoja ei paljon löydy ennalta varattavissa.
Täällä mulla on oma iso huone, kunnon pesuhuone kuumalla suihkussa, parisänky ja jääkaappi. Huone on puhdas, wifi toimii huoneessa, tarjolla on koko ajan vettä, kahvia, teetä ja hedelmiä. Myös aamupala kuuluu 10 euron yöhintaan. Kyllä tämmösessä kauemman majoittuis, muttei tässä kylässä oikein ole mitään.
Suihkun kautta lähdettiin syömään ja juomaan yhdet Beerlaot ennen unia. Täällä on näköjään vielä Vietnamiakin yleisempää laittaa olueen jäitä, yhhyh. Pakko ottaa, koska muuten olut on lämmintä. En ole vielä perehtynyt aiheeseen laosilainen ruoka ja otettiinkin kaikki fried rice with pork, tuttua ja turvallista, tulista ja hyvää. Annos maksoi 20 000 kipiä ja iso olut 10 000. Yks euro on noin 9000 kipiä. Eli miljonäärejä ollaan täälläkin!
Nyt unta nassuun ja huomenna nenä kohti kuulemma maailman rennointa pääkaupunkia! Uudet 10 tuntia bussissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti