Jippii! Ho Chi Minh City eli Saigon eli Vietnam!
Kello soitti sietämättömän aikasin eli 6:30. Pistin aamulla poskeen Elovenan annospuurot ja hotellin yövahti ihmetteli kulmat kurtussa, että mitä toi ihminen tekee. Ei halunnut maistaa, jännä. Ihme kummastelua maassa, jossa valmisnoodelit on perusravintoa. Haha.
Vani tuli noutaan tarkalleen ajallaan klo 7:40 hostellilta. Mentiin Orussey-marketilla olevalle Mekong Expressin kojulle. Siellä odotti isompi bussi. Näitä busseja lähtee sekä night marketin liepeiltä, Soray shopping centreltä että Orussey marketilta, että jos ei pick up kuulu hintaan niin kannattaa olla tarkka. Kojulla lyötiin rinkkaan tunnistelappu, tarkistettiin passit ja viisumit ja pakkauduttiin linja-autoon.
Linja-auto oli semmonen elämää nähny bussi, jossa oli WC ja WiFi (jonka ilmeisesti vaan tää nettiriippuvainen äkkäs -> tarkoittaa, että se myös toimi suht hyvin Kambodzan rajalle asti). Lippuun oli kirjattu paikat jokaiselle, mutta koska bussin takaosaan jäi tyhjää, ampasin sinne heti. Ihan vaan siks, että alkuosa bussia oli ahdistavan täynnä ja mulla oli vieruskaveri, no-no.
Ensimmäinen matka, joka ei mennyt nukkuessa (kiitos WiFi ja Sallan tuskailut lentokentällä ;). Vaihdeltiin myös reissusuunnitelmia muiden kans, kun kerrankin oli länkkyjä samassa kulkuneuvossa. Vaihtaisin niitä toki paikallistenkin kanssa, mutta kun ainoo yhteinen kieli on hymy. Bussissa soi ensin kovalla musiikki ja sitten alko pauhaan elokuva, yllättävää kyllä, in English. Joka tapauksessa meteliä oli sen verran, että omia kuulokkeita tai korvatulppia taas tarvittiin.
Puolen päivän kieppeillä pysähdyttiin taukopaikalle, ihan rajan tuntumaan. Siellä myytiin aasialaista sapuskaa, sipsiä, juotavaa ja sen semmosta. Hinnoista en tiedä muuta kun, että Zeroo ei ollu ja Cola Light maksoi 4000 rieliä eli vajaan dollarin (mä en sitä juonu, eeen, vierottautuminen sujuu just näin hyvin).
Vähän Phnom Penhistä lähdön jälkeen firman henkilökunta keräs meijän passit. Safkan jälkeen ajettiin Kambodzan rajanylityspaikalle, jossa passit jaettiin takasin ja mentiin passintarkastukseen. Ensimmäisestä kojusta oli sormenjälkitunnistin rikki, joten leimojen jälkeen mentiin jonottaan toiselle samanlaiselle kopille sitä varten (turhaa olis toki ollu ohjata meidät heti sinne toiselle kopille). Tässä vaiheessa passin välissä ei enää ollut maastapoistumiskaavaketta eli magic happens rajaviranomaisten ja bussihenkilökunnan välillä.
Ajettiin lyhyt matka Vietnamin rajalle, jolloin kaikki kamppeet piti ottaa autosta. Mentiin rakennukseen sisään. Paikalla oli kolme neljä bussillista sakkia. Jokaisen bussin henkilökunta oli vienyt passit jo valmiiks virkailijoille. Sieltä ne sitten huuteli nimiä, kun passi oli saanut leiman. Jokaisen bussin porukalla oli "oma" virkailija, joten sinänsä ihan simppeli, kun seurasit vaan oman firman tyyppiä. Mutta pieni, kuuma ja ahdas tila, jossa 200 henkeä (joista puolet kiinalaisia, just saying) niin eihän se ikinä simppeliä ole. Huvituin siellä myös yksinään, kun ne huusi vaan etunimen ja jos ei heti tullut niin sukunimen. Haha, arvaatte varmaan, että tää Järvenkallas halus kuulla oman sukunimensä joka kerralla kambodzalaisella aksentilla. (Äiti, olik nää niitä paikkoja, joissa ei pelleillä?)
No, passit kouraan ja tavarat hihnalle (se tarkastus oli kyllä selvästi vaan nimellinen) ja takaisin bussiin. Siitä on Ho Chi Minh Cityyn matkaa vielä noin 80 kilometriä ja siihen meni reilu pari tuntia aikaa. Pisin aika tosin taisi mennä täällä Saigonin puolella. Tiet tolla matkalla oli munst paljon parempia kuin Phnom Penhiin tullessa. Matka meni kaikin puolin hirveen ripeesti, vaikka en nukkunuka. Toi oli ajallaan kaikessa toi bussi ja huomas, että se on niille tarkeetä, koska se hermostuminen niillä työntekijöillä alko heti, jos joku vei liikaa aikaa.
Bussi jätti ihan keskustaan, tai ainakin tässä on kaikki palvelut lähellä. Ostin heti yhdestä matkatoimistosta meille huomiseks bussiliput Mui Neen. Päätettiin nyt matkustaa taas oikeen kunnolla, kun kerran ryhdyttiin. Bussi lähtee huomenna klo 11 tästä keskustasta ja pitäis olla perillä noin viiden tunnin jälkeen. Hinta oli päätä huimaavat 6 dollaria nasua kohden.
Nyt notkun täällä kivassa kuppilassa ja jossain vaiheessa siirryn lentokentälle odotteleen sitä pitkän matkan taivaltajaa, jee! Täällä sitä taas ollaan, uudessa maassa tutustumassa uuteen olutmerkkiin, pähkäilemässä uusia aakkosia ja uutta rahayksikköö! Suhteellisen siistiä! Paitsi se, että yks dollari on ~22 500 Vietnamin dongia... Voi pyhä sylvi, sanon mää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti