Siem Reap - Phnom Penh

Heippa Siam Reap! Aamulla yhdeksän aikoihin nousin bussiin ja otin suunnaksi Kambodzan pääkaupunki Phnom Penhin. Ostin Siam Reapin old marketin läheisyydestä olevasta katukojusta "halvimman mahdollisen lipun" tänne. Junaliikennettä täällä ei ole. Halvimpana vaihtoehtona mulle tarjottiin PP Soray Transportin 6 dollarin bussikyytiä, joka ei sisällä muuta kuin kyydin Siam Reapin "terminaalista" Phnom Penhin "terminaaliin". Kuulosti liian vaikeelta mennä ensin tuktukilla aamutuimaan johonkin etsimään bussia. Lopulta sain saman firman VIP-lipun tolla samalla kuudella dollarilla. Normaalisti se on kahdeksan dollaria, mä myhäilin kahden säästetyn dollarin edestä.

VIP tarkotti siis just niin vippiä kuin täällä voi kuvitella eli pick up hotellilta ja vesipullo. Pelkkä pick up oli se, mitä mä halusin niin tiesin välttyväni aamun sähläilyltä. Kirjauduin aamulla ulos hostellista, söin aamupalan ja paijasin viimeiset kerrat mun lempikissaa.

Sekä pick up-kyyti että bussi oli vanhoja ja kulahtaneita, mutta varsin toimivia pelejä. Oli sitten auto uusi taikka vanha niin näillä perunapeltoteillä lopputulos on kuitenkin yhtä tärisevä kyyti. Täällähän on näitä bussifirmoja ihan pilvin pimein. Suosituimmat (laadukkaimmat, kalleimmat) on Giant Ibis ja Mekong Express. Giantilla tänne tulo olis maksanut 15 dollaria, mutta sisälsi sitten wifiä ja snacksiä ja modernin bussin. Mekong olis 13 dollaria ja olot myös paremmat.

300 kilometrin matka kesti kahdeksan tuntia kahdella pysähdyksellä. Molemmat oli paikoissa, joissa oli mahdollista käydä vessassa ja ostaa safkaa. Yleensä ne on näiden bussifirmojen omia tai yhteistyökumppaneita. Ensimmäisessä paikassa oli lähinnä tarjolla torakoita eikä mitään lontoonkielistä tekstiä niin menin viereisestä raflasta hakeen (kalliin) take away fried ricen. Sillon oli jäljellä vielä viis tuntia reissua ja aamupalasta aikaa. Toisella keikalla kävinkin vaan vessassa, mutta heinäsirkkaa sieltäkin olis irronnut!

Jos turvallisuudentuntua hakee niin kannattaa valita joku niistä kalleemmista. Tuossa nyt ei ollut edes toimivia turvavöitä (ei sillä, että niitä pitkällä matkalla edes käyttäisin), mutta muuten kuski ajoi rauhallisesti eikä mulla ainakaan ole mitään moitittavaa kuuden dollarin hintaan. Pelkään enemmän niitä täyteen ahdettuja minivaneja, jollanen tollakin matkalla näky juur menneen jostain lehmiaidasta läpi. Toi bussi ei todellakaan ollut täyteen ahdettu, kyydissä muutama länkky ja paikallisia. Korvatulpat tai kuulokkeet on kova sana, koska näillä on paha tapa noilla matkoilla soittaa suht kovalla kivoja paikallisia karaokevideoita. Kaikella kunnioituksella, ei paljon eroo yleisestä kapakkatasosta Suomessa...

Summa summarum! Jos pärjää ilman (maaseudulla ehkä kyseenalaisesti toimivaa) nettiyhteyttä, en näe mitään järkeä maksaa kymmentä dollaria ekstraa tosta matkasta. Siitä varmaan alle puolet oli smoothia asfalttitietä kuitenkin. Mä nukuin sikeesti koko matkan, mutta se ei tietysti tarkota, että kaikki siihen pystyy, ehheh.

Hyppäsin bussista ulos niin ympärillä parveili kymmenkunta tuktuk-kuskia. Kerroin meneväni sen kyytiin kenellä on just nyt antaa sateenvarjo mun päälle. Sieltä löytys ja herra sano, että viidellä dollarilla hän vie mut majotuksen eteen. En tiennyt hiukkaakaan, missä mä saati majapaikka oltiin. Sanoin, että sitten kauppaan kuuluu myös tää sateenvarjo. Ei ollut valmis luopumaan asiakasmagneetistaan ja lopulta sovittiin hinnaksi 1,18 dollaria. Että kyllä näiltäkin huumoria löytyy! :D

Olin varannut huonekaverin suosituksesta kaksi yötä Dolphin Hostellista Street 118:lla. Ainakin vielä vaikuttaa hyvältä: iso sänky neljän hengen dormissa, dormissa oma iso pesuhuone/vessa. Ilmastointi ja WiFi, locker, johon mahtuu koko rinkka! Viis dollaria yö.

Siem Reapissa mun viimeiset päivät meni pahan olon ja kestämättömän vatsakivun takia vähän pilalle. Keskiviikkona oltiin tutustumassa paikalliseen yöelämään, mutta sekinmulta se jäi lyhyeks, koska paha olo tietysti vaan yltys. En tiedä, mistä johtu, ettei ruoka pysyny sisällä. Ehkä malarian estolääkkeestä, ehkä närästyksestä, ehkä koti-ikävästä. Ei vaan... Onneks sain huonekaverilta jotain Pohjois-Amerikkalaisten hittilääkettä, Alka-Seltzeriä ja sen jälkeen mahakipu kyllä helpotti. Torstai meni vaan poolilla ja sängynpohjalla leväten.

Majapaikkaa Hostel 543 voin suositella kaikille (alempi kuva sieltä, ylempi DownTownista, missä oltiin keskiviikkona). Suht siisti, toimiva wifi ja ilmastointi, mukava henkilökunta, pienet lukkokaapit, (ei niin puhdas) pool. Yön hinta tosiaan dormeissa 5$. Siam Reapista oon miettinyt, että vaikka se on kiva kaupunki, kaikki tarpeellinen löytyy, on suht turvallinen ja rauhallinen, niin en mä välttämättä kaipaamaan jää. Näkemisen arvoinen jo pelkästään temppeleiden takia, mutta ei mun heti tarvi takaisin päästä. Myös markkina-alueet siellä on ihania ja paljon viihtyisiä ravintoloita.

Siam Reapissa on ihan hirveesti maamiinaonnettomuuksilla raajojaan menettäneitä kerjäläisiä. Muutama soittaa katubändeissä, mutta pääosin he vaan kerjää. Täällä on siis tosi paljon sodanaikaisia maamiinoja vielä maastossa ja ne yleensä löytyy siinä vaiheessa, kun ne räjähtää. Merkityiltä teiltä poistuminen on ehdottomasti kiellettyä. Ei täällä nyt muutenkaan juuri tee mieli puskapissalle mennä...

Amputoitujen kerjäläisten lisäks lapset kerjää/myy jotain. Lapset on kadulla joko silloin, kun niiden pitäisi olla koulussa tai silloin, kun niiden pitäisi nukkua. Veikkaan myös, että työaikojen lisäksi kerjäämisen taustalla oleva aikuinen ei kohtele lasta kovin hyvin (varsinkaan, jos tiliä ei tule). Mä vastaan näille automaattisesti kiitos ei, koska en halua tukee tollasta. Jotkut on kyllä rasittavuuteenkin asti sitkeitä.

Tunnetuin huijaus täällä on toi vauvoille maitojauhetta. Äiti tulee pieni vauva ja tyhjä tuttipullo sylissä hädissään pyytään ruokaa. "I don't want money, I want food! Why you don't buy food? This is just a babyyyy!" Homma menee niin, että hyväuskonen turisti menee kauppaan ja ostaa noin 20 dollaria maksavan äidinmaidonkorvikepakkauksen äidille. Äiti palauttaa sen kauppaan, saa puolet rahoista ja kauppias puolet. Mikään muu niille ei kelpaa, kun toi maitojauhepurkki, koska se on helppo palauttaa. On paljon parempiakin keinoja auttaa. Täsdäkin maassa on paljon laillisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, joiden kautta voi auttaa vaikka rahalla tai vapaaehtoistyöllä.

No, mutta näitä tietysti köyhissä maissa on. Järki päässä ja sitä rataa. Täällä Phnom Penhissä nää varottelee kovasti pikkulaukkujen varkaista. Täällä kuulemma alituiseen menee turistien lompakot ja passit, kun mopolla joku pyyhältää ohi ja nappaa kassin olalta.

No, mä kerron tästä hostellista ja kaupungista ja suunnitelmistani sitten jotain, kun tiedän! Nyt nukkumaan enkä aio huomenna kiirehtiä mihinkään! Vielä yks kuva musta, ikävöitte kuitenkin!

PS. Kambodzassa niin ravintolassa kuin kaupoissa Coca Cola Light ja Zero on kalliimpaa kuin tavallinen!!!! Vaikka siis mähän oon lopettanut Zeron juonnin täällä. Huomasin vaan....