Savannakhet - Vientiane

Joli Guesthouse tarjos erittäin hyvät yöunet ja vielä aamupalankin. Jos kukaan ikinä sattuu tähän Laosin pieneen pitäjään eksymään niin suosittelen ehdottomasti majottumaan tuolla. Huoneen hinta on 100 000 kippiä yöltä. Rouva on herttaisen ihana ja puhuu auttavasti englantia. Paikka sijaitsee vähän matkan päässä pääkadulta. Meidät linja-autoasemalta keskustaan tuonut tuktuk-kuski jätti paikallisen "7/11" eteen. Sen kaupan on tosiaan pistänyt pystyyn belgialainen vanhempi herrasmies, joka oli erittäin auttavainen ja neuvoi meille niin ton hostellin kuin illan ruokapaikan.

Belgialaisella herralla oli myös valloittava mopsiherra, joka tykkäs tietysti musta, muttei mun hiusharjasta repun sivutaskussa. En oo ikinä kuullut semmosta murinaa mopsilta. Ahhah, ihana!

Aamulla heräsin siis seitsemäksi aamupalalle ja lähdin sen jälkeen kaupan kautta bussiasemalle. Tuktuk-kuskit pyysi kaikki 20 000 kipiä. Matka on pari kilometriä suoraa tietä, joten jos haluaa sniiduilla kyllä siitä ilmaisekskin selviää. Ostin bussiasemalta seuraavaan Vientianen bussiin lipun. Näitä ei siis voi ostaa mistään etukäteen. Busseja lähtee 6:00, 6:40, 7:20, 8:00, 8:40, 9:20, 10:10 ja 11:30. Ne on mallia päiväbussi ja maksaa sen 75 000 kipiä. Matka-aika hyvänä päivänä on 8-9 tuntia. Kello 21:00 lähtee ainoo sleeper bussi ja se maksaa 120 000 kipiä. Hollantilaiset sanos, että bussissa  on kunnon sängyt, mutta ne on kahden hengen ja ahtaat. Eli jos matkustaa yksin, kannattaa melkein ostaa kaksi paikkaa, jos ei halua ketä tahansa kaikkuun nukkumaan. Mä nyt en todellakaan muutenkaan suosittele yöbussia.

Ehdin kello 8:00 bussiin ja kuski oli niin herttanen laosilainen vanha herra. Hän kysys multa, mistä oon ja kun kerroin, että Suomesta, hän kailotti kaikille, että meillä special guest kaukaa kylmästä Suomesta. Kaikki muut matkustajat on paikallisia. Bussi on eilistäkin antiikkisempi ja puhki ruostunut, mutta ensin ajattelin, että asiansa ajaa. Murehdin kyllä mun rinkasta ruosteisessa alaboksissa. Ilmastointi oli luokkaa neljä pyörivää hyrrää katossa ja ikkunat.

Jos voitte, keksikää mikä muu matkustusmuoto tahansa. Etsikää liput sinne "VIP"-bussiin tai kävelkää, ryömikää tai älkää menkö ollenkaan. Ensin tosiaan ajattelin, että meneehän tää tässä, mutta bussi pysähteli 200 metrin välein ottaan ihmisiä kyytiin. Lopulta kyydissä oli ihmisiä niin, että yhdellä kahden istuimen penkkirivillä istui parhaimmillaan kaks aikuista ja kaks lasta. Kun tila loppus, laitettiin muovijakkarat käytävälle. Ei nyt unohdeta mopoa matkustamossa, täytyyhän sekin kyytiin saada.

No, voitte kuvittella, ilmastoimaton bussi joka nurkkaa myöden täynnä ihmisiä. Ikkunat oli auki, jollon mukava ihana tuulenvire helli ihoa neljänkympin vauhdissa tuoden samalla sata kiloo pölyä ja hiekkaa sun naamaan. Kyyti oli kaikkea muuta kuin tasanen ja rentouttava. Pissapaikat oli vielä ihan ok, mutta ruokatarjonta oli just sitä, mitä paikallisille: ikkunasta ostit jotain kokonaisia sorsia vartaassa tai jotain tuhatvuotisia munia.

Siinä paikalliset oli hirveen kiinnostuneita susta ja halus viittomakielellä kommunikoida. Neiti oli niin kiukunnen, väsynyt ja nälkäinen ja valmis antaanbussilla  matkustamisen neuvoja jokaiselle laosilaiselle, että ei paljon herunu kun hymyn tapanen irvistys. Kaikki viittomat, mitä sillä hetkellä tuli mieleen, oli kuuluisa kansainvälinen käsimerkki. Sain kuin sainkin pidettyä itseni kurissa, koska näiden herttasten paikallisten vika tää ei mitenkään ollut. Vasta 10 tunnin jälkeen näin ensimmäisen kerran missään tekstin Vientiane. Meinas pahemmanlaisesti usko päästä loppumaan, mutta siitä ei ollut onneks enää matkaa bussiasemalle.

Vientianen bussiasemalla tuktukit tarjosi kyydin vain keskustaan eikä niitä kiinnostanut mikään hotellin osoite. Meinasin, että oon ollut noheva, kun varasin majoituksen erukäteen, että ei tarvi pitkän päivän jälkeen etsiä mitään. Tuktukit pyysi 80 000 kipiä ja matka oli ehkä jonkin 6-7 kilometriä. Meinasin kiukustua siitäkin, mutta lopulta maksoin 50 000 eli noin 5,5 euroa eli pirusti! Varsinkin, kun mut kätettiin vaan city centreen enkä tiennyt, mihin päin lähtee. Lopulta monen eksymisen ja reitin kysymisen kautta olin perillä sotamaalaukseni kans. Olin kirjaimellisesti musta bussimatkan jälkeen.

Maisemat bussimatkan varrella oli upeat: maaseutua, jokimaisemaa, vuoria... Mutta se ei korvaa tota kaikkea mielipahaa, mitä reissusta syntys, haha. Kuski ajoi rauhallisesti, että henkensä edestä ei tarvinnut pelätä ja rinkkakin tuli ruosteboksissa perille. Nyt yhden välipäivän jälkeen matka jatkuu kohti Luang Prabangia...