Killing fields ja Tuol Sleng

Eilen oli ehkä reissun surullisimpia päiviä. Kävin Choeung Ekin kuoleman kentillä (killing fields) ja Tuol Slengin (S-21) vankilamuseossa. Jos tiedätte mitään tän maan historiasta ja Pol Potin hirmuvallasta, tiedätte miksi ei hymyilyttäny. Long story short: Pol Potin johtamat punakhmerit otti vallan Kambodzassa 1975 tavotteena luoda tästä omavarainen agraariyhteiskunta. Toimeen ryhdyttiin, ei enempää eikä vähempää kuin siirtämällä väestö kaupungeista maalle ja tuhoamalla keskiluokkainen väestö. Neljäsosa koko maan kansalaisista kuoli teloittamalla, nääntymällä nälkään tai sairauksiin. Pol Pot teloitti kaikki, jotka oli uhka tai kuviteltu uhka. Pelkästään vieraan kielen puhuminen riitti. Lapsia ei säästetty, koska "we will burn the old grass and new will grow". Sairasta.

Sain tuktukin ja kuskin päiväks 10 dollarilla, mikä muiden juttujen perusteella oli aika edullinen. Kävin ensin Killing Fieldseillä, joka sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Phnom Penhin keskustasta. Choeung Ekin Killing fieldsit oli ennen puutarha ja kiinalaisten hautausmaa. Punakhmerien vallan aikana alueelle tuotiin yleensä Tuol Slengin kidutusvankilan uhrit tapettavaks, silmät sidottuina, raajat sidottuina. Koska luodit oli kalliita, aseina käytettiin kuokkia, kirveitä, bambunoksia. Vauvat laitettiin pää alaspäin puusta roikkumaan ja hakattiin puuta vasten kuoliaaks. Googlettakaa lisää, jos kiinnostaa.

Alueelta on löydetty lähes 9000 ruumista joukkohaudoista. 1998 sinne rakennettiin stupa, muistokappeli uhreille. Sinne on kerätty 8000 alueelta löytynyttä pääkalloa. Niihin oli värein merkattu, millä välineellä uhri oli tapettu. Ne oli myös ikähaarukoittain jaettu.

Siellä oli puu, johon oli ripustettu kaiuttimet, jotta tapettavien ihmisten huudot ei kuuluis ja se musiikki oli viiminen, mitä ne uhrit kuuli.

Paikka on surullinen, autenttinen ja järkyttävä. Alueesta saa paljon irti, koska kuuden dollarin pääsymaksuun kuuluu audio-opastus. Saat omat kuulokkeet ja soittimen, joka kohteessa kerrotaan (liiankin tarkasti), mitä siellä on tspahtunut ja seassa on paljon myös selvinneiden ja esim. uhreja kuskanneiden ja vastaanottaneiden tarinoita.

Killing fielseiltä matka jatkui Tuol Slengiin. Paikka oli aiemmin ollut koulu, mutta punakhmerien aikana sinne perustettiin kidutusvankila. Yli 14 000 syytöntä ihmistä kuljetettiin sinne, yleensä koko perhe. Noin 12 selvisi sieltä hengissä. Kaks näistä miehistä oli siellä nyt juttelemassa kävijöiden kanssa ja signeeraamassa kirjojaan. Syynä oli keskushallinnon vihollisena olo eli uhka vallankumoukselle eli "älymystö". Kidutusmuotoja oli kaikki kynsien irti repimisestä alkaen.  Ne oli tarkasti kuvattu museossa, samoin siellä oli uhrien kuvia, paljon näyttelyitä, tekstiä... Mielenkiintosimmissa paikoissa ei saanut kuvata, ehkä hyvä.

Oon aina ajatellut, että tämmösissä paikoissa käyminen (kuten esim. Auswitch) on jotenkin epäeettistä. Tavallaan uhrien kokemuksilla ja hirmuvallan tuhoilla mässäilyä. Oon jutellut täällä paikallisten kanssa (ei kannata asiaa ottaa ite puheeks), kun ne on kysynyt aionko käydä. Ne on jokainen sanonut, että on hyvä, että ihmiset tietää, mitä heidän maassa on tapahtunut. Ja jos miettii, että toi on päättynyt vasta 1979 eli vasta alle 40 vuotta sitten. Voi vaan  miettiä, kuinka moni täällä on kokenut sen. On se sairas fiilis seistä niillä samoilla lattioilla, jotka näkyy kuoliaaks kidutettujen uhrien alla.

En menis toiste näihin paikkoihin, mutta paljon opettaa tän maan karusta historiasta (joka ei edes oo kaukana historiassa). Vankilamuseon sisäänpääsy oli kolme dollaria. Siellä on tosiaan konkreettista nähtävää, mutta nyös paljon luettavaa.